maanantai 26. marraskuuta 2012

Jouluinen puolukkapulla


Herkkuja puolukasta osa 3 (osa 1 puoloffee, osa 2 astetta fiinimpi puolukkapiirakka)

Kainalokanan kummitädin vierailun kunniaksi tein tätä Canelian keittöstä bongaamaani pikapullaa. Mustikkaisenkin version pikapullasta olen tehnyt. Söimme jouluisaa pullaa glögin sekä vaniljarahkajogurtin kera. Valion maustetuista rahkoista löytyvä vanilja on sellaisenaan mielestäni kovin makeaa, sekoitin sen joukkoon luonnonjogurttia tasapainottamaan makeutta.

2 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl maitoa
1,5 dl juoksevaa margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
150 g puolukoita
raesokeria

Sekoita kulhossa munat ja sokeri, ei tarvitse vatkata. Mittaa joukkoon maito ja margariini. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan, sekoita vain sen verran että taikinasta tulee tasainen.  Kaada puolet taikinasta voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24 cm). Ripottele päälle puolukat ja levitä niiden päälle loppu taikina. Ripottele kakun pinnalle raesokeria. Paista 175 asteessa n. 45-55 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Isot peukut tälle, sopi hyvin glögin kanssa :)))

    VastaaPoista
  2. Tämäpä kuulostaa herkulta! Eksyin ensimmäistä sivuillesi. Tervetuloa vierailemaan myös minun blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit, tervetuloa uudestaankin! Tein blogiisi vastavierailun :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!