tiistai 22. tammikuuta 2013

Sushi


Sushi on hyvää. Kuopiossa asuessani olen harmitellut sushiravintolan puutetta. Ravintola Intro tarjoaa ensiapua satunnaisilla sushiviikoillaan, ja marraskuussa uuteen kauppakeskus Ikanoon (vai Matkukseen, en koskaan tiedä kumpi se on nimeltään) avattiin Hanko Sushi. Hanko Sushista noudetut palat olivat ihan okei, mutta kyllä omatekemät voittaa valmiit 6-0. Sushisuitsutusta tuli heti tammikuun alusta kahdestakin suunnasta; Maku-lehden kalenterin tammikuun reseptinä on sushit suomalaisittain ja samoin uusin Pirkka Ruoka-lehti rohkaisi sushintekoon. No mitäpä sitä muuta sitten kuin sushin tekoon. Kieltämättä olen ylpeä itsestäni, tein sushia ensimmäistä kertaa ja ne onnistuivat oikein hienosti! Ja näyttävätkin kauniilta. Ja olivat tosi hyviä. Nami nami. No okei, myönnän. Laitoin ehkä vähä liikaa wasabia ja joidenkin makien kohdalla nenästämme roihusi tulenlieskat.

Sushinteko-ohjeita on netin ihmeellinen maailma pullollaan. Minä yhdistelin ohjeita parista eri lähteestä ilmeisen onnistuneesti. Kuulema kriittisin vaihe sushin teossa on riisin valmistus. No ei se minun mielestäni erityisen hankalaa ollut, vaikka hartioitani alkoikin jomottaa ja päätä särkeä kaikesta keskittymisestä millä kotikokin koko olemuksella sushintekoon heittäydyin.



Sushien maailma on valtava. Tässä pieni sanakirja, suoraan Pirkan Ruoka-lehdestä kätevästi lainattuna (pienin omin lisäyksin):

Sushi tarkoittaa mitä tahansa etikalla maustettua riisiruokalajia. Yleisempiä sushilaleja ovat makisushi ja nigisushi. Sushia syödään puikoilla. Jos puikkoja ei ole (tai niiden käyttö ei ole vielä hallussa), voidaan sushi nauttia myös sormin. Sushin kanssa tarjotaan soijakastiketta
wasabia ja garia.

Maki. Makit ovat nori-levään käärittyjä rullia, joiden suosituimpia täytteitä ovat mm. kurkku, tonnikala, lohi ja avokado.

Nigiri. Nigirit siältävät yleensä kalaa, rapuja tai muita mereneläviä tai japanilaista munakasta soikioksi puristetun riisin päällä. Nigirisushina voidaan tarjota mys lihaa, kanaa tai kasviksia.

Soijakastikkeen tarkoituksena on maustaa kalaa, niinpä nigirisushin päällinen kostutetan soijakastikkeeseen. Riisipuolta ei yleensä kasteta, sillä soijakastike irrottaa riisit toisistaan ja sushi hajoaa.

Wasabi on vihreää ja erittäin tulista merikrassin juuresta tai piparjuuresta valmistettua tahnaa, jota levitetään riisin ja sen päälle aseteltavan palan väliin. Wasabilla voidaan maustaa myös soijakastike susheja syödessä.

Gari on ohueksei viipaloitua etikkamarinoitua inkivääriä. Sen tehtävänä on raikastaa suu kalan mausta eri sushipalasten välissä.

Tamagoyaki on makeahko japanilainen munakas.


Sushiriisin keittäminen

Huuhtele 250 g sushiriisiä juoksevan kylmän veden alla kunnes vesi on kirkasta. Kaada riisi kattilaan ja lisää vettä niin että riisi peittyy. Anna sestä 20 minuuttia ja kaada vesi pois. Lisää 4 dl vettä ja kuumenna kiehuvaksi ilman kantta. Laske lieden lämpöä ja anna riisin hautua kannen alla 10 minuuttia kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Vältä kannen nostamista älä sekoita riisiä keittämisen aikana. Ota kattila pois liedeltä. Sushiriisi maustetaan riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla tai valmiiksi makeutetulla mirinillä. Levitä riisi laakealla vadille ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Jos riisiä ei käytetä heti, peitä se kostealla pyyhkeellä. 250 grammasta riisiä tulee noin 30 lohi- tai surimimakia ja 12 lohi- tai munakasnigiriä.

Tamagoyaki

3 kananmunaa
ripaus sokeria
loraus soijaa

Riko munien rakenne kulhossa, lisää sokeri ja soija. Kaada 1/3 munakasmassasta kuumalle pannulle ja anna hyytyä. Rullaa munakas toisesta päästä rullalle ja siirrä pannun reunaan odottamaan. Kaada pannulle lisää munakasmassaa ja rullaa ensimmäinen munakas uuden sisään. Toista vielä kerran. Leikkaa munakas viipaleiksi.

japanilainen munakas, tamagoyaki

Makit

riisiä
nori-levälevyjä
(graavi-tai kylmäsavu)lohta
surimia (eli raputikkuja)
avokadoa suikaleina
kurkkua suikaleina

Laita norilevy bambumatolle ja levitä sen päälle riisiä. Jätä päädystä noin 3 senttiä tyhjäksi. Paina riisin keskelle pieni syvennys ja levitä siihen halutessasi wasabia, sekä haluamasi täytteet. Kääri nori bambumaton avulla rullaksi. Leikkaa käärö paloiksi terävällä veitsellä, kasta veitsi välillä etikkaseokseen tai veteen.

 surimimakit ja lohimakit

Nigirit

riisiä
(graavi- tai kylmäsavu)lohta
tamagoyakia

Muotoile riisistä kädessä soikeahko pallukka. Tai käytä harvinaisen kätevää marketeista saatavaa valmista nigirimuottia kuten minä. Sipaise riisin pintaan vähän wasabia ja laita riisin päälle lohta tai tamagoyakia. Halutessasi voit leikata norista suikaleen ja kääräistä nigirin ympärille.

lohinigiri ja tamagoyakinigiri

7 kommenttia:

  1. Oijoijoiiiii kun näyttää hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Näiden sushien vääntämisessä menee pieni elämä mutta kyllä se sitten palkitsee kun saa sylin täydeltä näitä maistella. :) Mitään pientä määrää ei kannata alkaa väsää koska nälkä kasvaa syödessä. ;)

    Jatkoon!

    VastaaPoista
  3. vou,komeeta settiä. Ois kiva kokeilla joskus kylmäsavuporo nigiriä. Jääny aina vaan "pitäis" asteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) valitettavasti pitäis-kategoriassa on aina liikaa ohjeita..

      Poista

Kiitos kommentistasi!