perjantai 21. kesäkuuta 2013

Manoffee


Turkulainen ystäväni teki ja ylisti manoffeeta niin kovin, että pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Sopivasti kylään tulivat myös naapurini sukulaistyttöineen. Suomalaisen mansikoiden kovasta hinnasta johtuen käytin belgialaisia, jotka olivat kyllä ihan yhtä hyviä, oikeasti. Suomalaisten mansikoiden maksaessa 4€/250g, olivat belgialaiset 4,99€/500g.

Olen aiemmin tehnyt puoloffeeta ja mustoffeeta. Niiden kanssa ei ole ollut ongelmia. Sekä minulla että ystävälläni ilmeni samanlainen ilmiö manoffeen kanssa: kinuskin ja kerman väliin tulevat mansikkaviipaleet kosteuttavat kinuskia niin, että siitä tulee osittain lähes juoksevaa. Etenkin jos manoffee saa rauhassa maustua seuraavaan päivään, mikäli sitä siis jää. Keitetyn kondensoidun maidon maku hieman pehmenee, sanoisinko laimenee, kun mansikat vetistävät sitä, ja ulkonäköönhän se tietysti hieman vaikuttaa kun manoffeeta leikatessa kinuskia valuu tarjoilualustalle. Suosittelen tarjoilemaan manoffeen valmistuspäivänä.

Kaikissa -offeissa pätee mielestäni sääntö että jokainen tehköön sen lempimarjoistaan/hedelmistään. Itsehän olen kovasti puolukoiden perään, hyvänä kakkosena mustikat ja kolmantena mansikka. Arvioni manoffeesta on siis että olihan se hyvää, jos pitää mansikoista!


Pohja

300 g suklaadigestive-keksejä
100 g voita

Täyte

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa toffeeksi keitettynä
n. 250 g mansikoita
1 prk (2,5 dl) Flora Vispiä

Pinnalle

n. 250 g mansikoita
raastettua valkosuklaata

Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja levitä keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille, laita vuoka hetkeksi jääkaappiin. Levitä jo aiemmin toffeeksi keittämäsi kondensoitu maito pohjan päälle (tarinointia keittämisestä on täällä). Levitä toffeen päälle viipaloidut mansikat. Vaahdota Flora Vispi ja levitä se mansikoiden päälle. Koristele mansikoilla ja rouhitulla valkosuklaalla.


Leppoisaa, mukavaa ja maukasta juhannusta!

7 kommenttia:

  1. Ajatella, että minulla on ihan kaikki -offeet kokeilematta! Näin mansikkakauden alkaessa tämä manoffee alkaa tuntua to-del-la houkuttelevalta... Bessien vinkistä taidan kokeilla tuota valmiiksi keitettyä toffeeta, ystävänikin raportoi sen olevan oikein hyvää ja toimivaa banoffeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin -offeisiin jää kyllä koukkuun ja päässä alkaa pyöriä suunnitelmia vaikka minkälaisista -offeista!

      Poista
  2. Kiitti vinkistä Bessie! Mitähän muita -offeita sitä seuraavaksi tekisi.. :P

    VastaaPoista
  3. Ihana herkku! Pitäisi kokeilla seuraavaksi sitä mustoffeeta, tai sitten tätä mansikkaversiota. Oletkos kokeillut yhdistää banaania ja puolukoita tähän torttuun? Ainakin Maistuis varmaan sullekin! -blogissa näin sellaisen version joskus, on pitänyt sitäkin jo kokeilla kauan.:) Laitan linkin siihen reseptiin, jota tarkoitan:
    http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi/2013/01/puolukka-banoffee-torttu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melody linkkivinkistä! Näyttää aivan järjettömän hyvältä. En ole tehnyt -offeeta puolukasta ja banaanista yhdessä, mutta muuten kyllä niiden kahden yhdistäminen on tuttua. Viimeksi eilen iltapalajogurtissa :)

      Poista
  4. Ihanaa, kun tästäkin kakusta on vaikka mitä versioita. :) Mansikat ovat nyt niin ihanan makeita ja mehukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän olen käyttänyt mansikoita tänä kesänä.. pakastimeen ostin viisi kiloa ja muutaman kerran pienen rasian torilta. Keskityn kesälläkin näköjään enemmän puolukoihin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!