torstai 1. elokuuta 2013

Grillatut nektariinit hunajaisella karamellikastikkeella


Joo joo, tiedetään, kuva on ehkä jopa blogini koko historian surkein, mutta tämä jälkiruoka oli niin tavattoman herkullista että en yksinkertaisesti voi jättää tätä bloggaamatta! Suosittelen vilkaisemaan kauniimmat kuvat reseptin alkuperäisestä lähteestä, Maistuis varmaan sullekin-blogista. Yleensä näen vaivaa ruoka-annosten kuvaamiseen, olen pikkutarkka ja olemattomilla amatööirvalokuvaajan taidoillani pyrin saamaan mahdollisimman edustavia kuvia ruoistani, mutta tämän annoksen kohdalla.. nektariinit eivät auenneet nätisti kääntämällä vaan ne piti leikata kiven ympäriltä pois. Kuvauspaikassa oli hämärää. Jäätelö alkoi sulaa heti kun kaadoin kastikkeen sen päälle. Oli kiire syömään.

Grillatut nektariinit ja hunajainen karamellikastike
 
4 tuoretta, kypsää nektariinia
Hunajainen karamellikastike:
50 g voita
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
Halkaise nektariinit puoliksi ja poista kivet. Grillaa nektariineja muutaman minuutin ajan, niin että ne saavat vähän paistoväriä pintaan. Valmista kastike. Sulata kattilassa voi. Lisää joukkoon hunaja ja fariinisokeri. Sekoita voimakkaasti ja lämmitä, kunnes fariinisokeri on sulanut kunnolla joukkoon. Ota kattila liedeltä ja mausta kastike vaniljauutteella. Anna kastikkeen jähtyä pieni hetki ja tarjoile sitten grillattujen nektariinien sekä vaniljajäätelön kera.

2 kommenttia:

  1. Juuri eilen mietein nektariinia syödessäni, että pitäisi taas tätäkin tehdä, jos vain tulee grillattua. Aika vähiin on tänä kesänä grillaukset jääneet ajan puutteen vuoksi. Vaikka voihan tuon jälkkärin tekaista kokonaan ilman grilliäkin.:) Ihan herkulliselta kuitenkin näyttää, vaikket olekaan kuvaan tyytyväinen. Joskus aina tulee kuvaongelmia, ja varsinkin näissä jäätelön ja lämpimän lisukkeen kanssa täytyisi pystyä olemaan tosi nopea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!