torstai 27. helmikuuta 2014

Kebabpiirakka


Tämän piirakan tein vadelmamousse-browniekakun lisäksi ystävänpäiväksi. Halusin tehdä jotain kebabista, ensin mietin pasteijoita, mutta päädyin kuitenkin tähän piirakkaan. Oikein makoisaa!

Pohja

1 dl kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl vettä

Täyte

250 g kebablihaa
1 sipuli
0,5 punainen paprikaa
2 dl ruokakermaa
2 munaa
n. 3 rkl tomaattipyrettä
mustapippuria
suolaa
chilijauhetta
1 dl juustoraastetta
kirsikkatomaatteja
(öljyä kuullottamiseen)

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja taputtele jauhon avulla piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille.  Hienonna sipuli ja paprika. Kuullota ne öljyssä pehmeksi tai lämmitä mikrossa kunnes pehmenevät. Levitä kebabliha piirakkapohjan päälle ja lihojen päälle sipuli-paprikaseos. Sekoita kulhossa ruokakerma, munat, tomaattipyre, makusi mukaan mausteita ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan. Voit vähän siirrellä täytettä haarukalla jotta neste valuu kebablihojen väliin. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja asettele ne täytteen päälle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Olet tehnyt sen, mikä minulla on jäänyt projektiksi. Olen kauan kauan suunnitellut kebabpiirakkaa. Hienosti on sinul se onnistunut. Kauraa taikinaan en olisi osannut laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän nykyään lähes kaikissa suolaisissa piirakoissa tuota pohjan ohjetta. Se on helppo, nopea ja terveellisempi vaihtoehto. Hiutaleina vaihtelevasti milloin mitäkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!