torstai 5. kesäkuuta 2014

Feta-tomaattipiirakka


Kainalokanan synttäreiden suolainen tarjottava part 2, feta-tomaattipiirakka. Meillä tykätään suolaisista piirakoista, ne on niin helppoja valmistaa ja soveltamisvaraa löytyy vaikka kuinka. Tein kaksi piirakkaa, toisen paistoin irtopohjavuoassa ja toisen silikonisessa piirakkavuoassa. Ohje Sekasoppa-blogista.

Pohja:

125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte:

1 prk (200 g) salaattijuustokuutioita
1 rasia (n. 250 g) kirsikka-tai miniluumutomaatteja
1 ruukku basilikaa hienonnettuna
2 munaa
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
kourallinen juustoraastetta

Nypi margariini ja jauhot kulhossa. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita munat, kerma ja mausteet. Laita salaattijuustokuutiot, puolitetut tomaatit ja basilikasilppu piirakan pohjalle. Kaada munakerma päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen piirakka! Tomaatti on ehdoton lemppari, joten pitää seuraavan kerran piirakkaa leipoessa tehdä jotain tämän tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Mäkin pidän tomaatista kovasti ja mielelläni käytän niitä piirakoissa.

      Poista
  2. Tätähä vois vaikka testata, ko meinasin tuota leipomista tässä taas alotella. Hannu haluis jotain suolasta, mut eipä näy se sitte miu painossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä leipoisin kyllä vielä enemmänkin, jos joku niitä vaan söisi :D itse ei viitsi kaikkea napaansa vetää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!