keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ravintolapäivä: Rocky Road-kakku

Kuva: Markus Lumipuu

Bebé & Paakkelssin yksi ehdoton menestyjä oli tämä rocky road-kakku. Tahmean suklainen pohja, välissä minivaahtokarkkeja ja suolapähkinöitä, päällä suklaaata.. Kuulostaa hyvältä, ja se myös oli todella hyvää! Kaikista kakkukahvilamme kakuista tehtiin koekakut, ja tämä(kin) kakku sai makuraadilta vuolaita ylistyssanoja. Rocky road-kakku oli sekä lasten että aikuisten suosikki! Pohjana käytin Sikke Sumarin suklaakakkua, ja tein kahteen 24 cm irtopohjavuokaan alla olevan pohjan 1,5 kertaisena. Aiemmin olen tehnyt saman pohjan 22 cm vuokaan puolikkaana, sekin riittäisi rocky road-kakun pohjaksi. Alla ohje kokonaisena, sellaisenaan se on mielestäni rocky road-kakun pohjaksi liian paksu ja tuhti.

Pohja:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl tummaa kaakaojauhetta
3,2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl tummaa suklaata rouheena (käytin tumma-maito-valkosuklaalastuja)
2 dl sulatettua voita
4 munaa
1 dl espressokahvia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Voitele vuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Paista 180 asteessa 25-30 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä tahmeaksi ja pehmeäksi, joten varo paistamasta liikaa!

Täyte ja päällinen:

minivaahtokarkkeja
suolapähkinöitä
sulatettua suklaata (⌀ 24 cm irtopohjavuokaan laitoin 400 g suklaata, 50/50 tummaa- ja maitosuklaata)

Sulata suklaa ja levitä kerros sitä suklaakakkupohjan päälle. Ripottele suklaasulan pinnalle suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Valuta loppu suklaasula vaahtokarkkien päälle, voit levittää suklaata varovasti lusikalla jotta se kiinnittää kovettuessaan vaahtokarkit paikoilleen. Laita kakku jääkaappiin kunnes suklaa on jähmettynyt. Leikkaa varovasti kakku palasiksi, vaatii kärsivällisyyttä mutta onnistuu kyllä.

2 kommenttia:

  1. Hei. Voisikohan nuo vaahtikset ja pähkinät sotkea suoraan suklaaseen ja levittää kakun päälle koko mössö kerrallaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä varmaankin, tosin silloin suklaasula levittyy laajemmalle alueelle eli tarttuu enemmän vaahtokarkkeihin ja pähkinöihin ja siitä saattaa tulla vähän jämäkämpää levitettävää. Suklaasulan kannattaa olla ihan sulaa eli ei jäähtynyttä, jotta massa levittyy hyvin. Näin voisin siis kuvitella, en ole itse kokeillut yhdistää kaikkia päällisaineksia ja levittää kerralla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!