Syntymäpäiväni kunniaksi vein töihin Yhteishyvän ohjeella leipomaani kääretorttua, banaanirahkan tosin vaihdoin vaniljarahkaan.
Pohja
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
1 prk (150 g) (banaani)vaniljarahkaa
1 banaani
1 dl puolukoita
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita varovasti nostellen tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista kääretorttupohja 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä pohja puhtaalle leivinpaperiarkille. Poista päällimmäinen leivinpaperi. Levitä jäähtyneelle torttupohjalle rahka ja viipaloi päälle ohuita banaaniviipaleita. Ripottele päälle puolukat. Rullaa kääröksi jättäen sauma alaspäin. Anna kääretortun olla jääkaapissa leivinpaperiin kiedottuna muutaman tunti ennen tarjoilua.
Ompa hyvän ja muhkean näköinen kääretorttu. Kyllä oma tekemä aina on parempi kuin valmiina ostettu.Ohjetta voisi kokeilla.
VastaaPoistaJa ruisjauhot toimi oikein hyvin! Terveysvaikutteisempi kääretorttu.
VastaaPoista