keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Lohi-limetäytteiset kesärullat


Aiemmin tein kesärullia katkarapuisalla täytteellä, nyt kokeilin lohta jonka ensin marinoin. Tarkoitukseni oli laittaa näihinkin rulliin korianteria kuten aikaisempiinkin, mutta onni onnettomuudessa se jäikin kokonaan pois; ilman korianteria maku olikin aivan erilainen! Taisin tykätä näistä lohirullista enemmän.

15 kesärullaa

15 riisipaperia
300 g lohisuikaleita
puolikas lime
Olivado Zest-avokadoöljyä
2 tl seesaminsiemeniä
kurkkua
porkkanaa
paprikaa
salaattia

Laita lohisuikaleet, limen mehu, loraus Olivado Zest-avokadoöljyä ja seesaminsiemenet kulhoon. Sekoita ja anna kalan marinoitua n. 15 minuuttia. Paista lohisuikaleet pannulla kypsiksi ja anna jäähtyä. Esivalmistele kasvikset: kuori kurkku halutessasi ja leikkaa ohuiksi. Suikaloi myös porkkanat ja paprika. Käsittele hauraita riisipapereita varoen. Liota riisipapereita kylmässä vedessä kunnes muuttuvat läpikuultaviksi ja pehmeiksi. Levitä yksi paperi leivinliinan päälle ja nosta täytteet sen keskelle. Taita sivut täytteen päälle ja kääri riisipaperi rullaksi. Säilytä kesärullat kelmun alla ja jos ehtivät kuivua, suihkuta tai roiskuttele hieman vettä niiden päälle. Dippaa soija- tai sweet chili-kastikkeeseen ja nautiskele itämaisesta iltapalasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!