Kävin taannoin Apukokin kanssa ulkona syömässä. Ruoka oli hyvää, mutta yllätyin miten kotikutoista vaikka kyseessä oli "astetta hienompi ravintola". Jälkiruoaksi söin herkullista crème brûléeta juurikin puolukkasorbetin kanssa. Ja pakkohan se oli plagioida kotona, koska en ollut koskaan kyseistä jälkiruokaa itse valmistanut. Ostin varta vasten oikein tohottimen ja vuoatkin ja ne investoinnit kyllä kannattivat. Tämä jälkiruoka oli täydellinen napakymppi! Crème brûléen ohje Valiolta, puolukkasorbetin ohjeen löysin Tahmatassun jauhopurkilla-blogista.
Crème brûlée, 4 annosta
puolikas vaniljatanko
2 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa
4 keltuaista
0,5 dl sokeria
Halkaise vaniljatangon puolikas. Kaavi sen sisuksista siemenet leikkuuveitsen hamarapuolella. Laita ne ja tanko kattilaan yhdessä kerman ja maidon kanssa. Kuumenna seos hitaasti kiehumispisteeseen.
Yhdistä kulhossa keltuaiset ja
sokeri, vatkaa niitä hetkisen kevyesti. Kaada kuuma kermamaito
munamassan joukkoon ohuena nauhana. Sekoita koko ajan hyvin, mutta älä
vatkaa liikaa ettei pinnalle muodostu vaahtoa. Kaada seos annosvuokiin. Nosta annosvuoat syvään uunivuokaan. Siirrä uuniin. Kaada uunipannulle kuumaa vettä niin, että
se ulottuu annosvuokien puoliväliin. Kypsennä uunin alaosassa 190
asteessa 20 - 25 min. Ota uunista, kun massa alkaa olla hyytynyttä,
mutta ei vielä kovaa. Anna jäähtyä jääkaapissa 2 - 3 tuntia. Ripottele juuri ennen tarjoilua
pinnalle sokeria. Paahda jälkiruokiin karamellimainen, rapea
pinta kaasupolttimella eli tohottimella.
Puolukkasorbetti, n. 6 annosta
200 g puolukoita
1 rkl tomusokeria
0,75 dl vettä
4 rkl sokeria
1 munan valkuainen
Soseuta puolukat sauvasekottimella/tehosekottimella. Lisää tomusokeri soseeseen. Mittaa vesi kattilaan ja lisää sokeri. Kiehauta ja anna kiehua heikosti n. 5 min. Varo ettei sokeriliemi pääse palamaan. Vatkaa munanvalkuainen kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma sokeriliemi ohuena nauhana ja vatkaa kunnes seos on jäähtynyt. Lisää puolukkaasose vaahtoon. Laita kulho pakkaseen n. 4 tunniksi. Sekoita sorbettia muutaman kerran jäätymisen aikana etteivät puolukat pääse valumaan astian pohjalle.
0,75 dl vettä
4 rkl sokeria
1 munan valkuainen
Soseuta puolukat sauvasekottimella/tehosekottimella. Lisää tomusokeri soseeseen. Mittaa vesi kattilaan ja lisää sokeri. Kiehauta ja anna kiehua heikosti n. 5 min. Varo ettei sokeriliemi pääse palamaan. Vatkaa munanvalkuainen kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma sokeriliemi ohuena nauhana ja vatkaa kunnes seos on jäähtynyt. Lisää puolukkaasose vaahtoon. Laita kulho pakkaseen n. 4 tunniksi. Sekoita sorbettia muutaman kerran jäätymisen aikana etteivät puolukat pääse valumaan astian pohjalle.
Puolukkasorbetti kuulostaa ihanalta! Nyt puuttuu vielä ne puolukat...
VastaaPoistaVau mitä herkkuja! Creme brulee on ihanaa ja itsekin tuota tohotinta oon miettiny, kävishän se marenkeihin ja kaikkiin. Erikoista, että creme bruleen kanssa on sorbettia - siis eittämättä hyvää - mutta en ole koskaan törmännyt, aina vaan marjoja tms. Kyllä siellä on sellanen äiti keittiössä, että hyvä on perheen köllötellä!
VastaaPoistaKiitos kohteliaisuudesta! Minä söin creme bruleeta ensimmäisen kerran ja vallan hyvää oli. Itse asiassa en edes ajatellut minkä muun kanssa sitä voisi syödä kun olen niin hulluna puolukkaan ja hurmiossa tästä makuyhdistelmästä :D
PoistaVoih, näyttää niin hyvältä! Mulla odottelee vieläkin pikkuvuoat kaapissa, josko saisin tehtyä niihin herkullista creme bruleeta vielä joku päivä! :-)
VastaaPoistaAika harvoinhan tällaisia tulee tehtyä. Seuraava kertaa lienee.. no ehkä kun tulee vieraita! :)
Poista