maanantai 16. elokuuta 2010

Lohi-katkarapupiirakka


Suolaisissa piirakoissa käytän aina samaa hyväksihavaittua terveysvaikutteisempaa piirakkapohjaa. Tällä kertaa ihanalla lohi-katkaraputäytteellä.

150 g graavisuolattua lohta
180 g katkarapuja
1 sipuli
1 kanamuna
1 dl ruokakermaa
3 rkl maitoa
2 rkl kuivattua tilliä
1 rkl sitruunapippuria
0,5 dl juustoraastetta

Valmista taikina. Levitä se irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita keskenään sulatetut katkaravut, hienonnettu lohi ja sipuli, sitruunapippuri ja tilli. Levitä täyte pohjan päälle. Riko kananmuna kulhoon, sekoita joukkoon ruokakerma, maito ja juustoraaste. Maito ei pakollinen mikäli käytät enemmän ruokakermaa (kaapissani sattui olemaan vain puolikas ruokakermapurkki). Kaada kananmunaseos täytteen päälle. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Mulla on muutama sun reseptisi odottamassa kokeilua ja olen muutenkin jäänyt aktiivisesti seurailemaan päivityksiäsi, niinpä blogissani tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!