torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesän 2011 ruokahaaste: Punaposkinen tomaatti


Kuinkas sitten kävikään! Osallistuin ensimmäistä kertaa ruokahaasteeseen, kokkasin ja voitin toukokuun ruokahaasteen. Mikäs sen sopivampaa näin blogin yksivuotispäivän kynnyksellä. Kiitos, kumarrus ja niiaus kaikille burgeriani äänestäneille!

Ruokahaasteen voittajan palkinto on siis järjestää seuraavan kuun ruokahaaste. Kesäaikaan tapana on hoitaa samalla kertaa sekä kesä- että heinäkuu. Herkullisen houkuttelevia aiheita oli mielessäni pilvin pimein; vuohenjuusto, tomaatti, nokkonen ja raparperi top nelosena. Suoritettuani valinnan voittajaksi nousi punaposkinen lempikasvikseni:

Kesän 2011 ruokahaasteen aiheena on tomaatti.


Tomaatti on nykytiedon mukaan lähtöisin Perusta ja Chilestä, Etelä-Amerikan Andien ja Tyynen valtameren väliseltä kapealta alueelta, joka pohjoisessa ulottuu Kolumbiaan ja etelässä Chilen 30. leveysasteen paikkeille. Perun intiaanit käyttivät villitomaattia ravintokasvina jo noin 500 e.kr. Nimensä tomaatti sai Meksikossa ravinnoksi käytetyltä lyhtykoisolta (Physalis), jonka hedelmiä kutsuttiin nimellä 'tomatl'. Samaa nimitystä alettiin käyttää myös tomaateista.



Suomalaiset ovat ahkeria tomaattien syöjiä. Tuoreita tomaatteja kulutetaan noin kymmenen kiloa henkeä kohti vuodessa. Tästä seitsemän kiloa on kotimaassa viljeltyjä. Suomessa viljeltävistä tomaateista noin 95 prosenttia on pyöreitä perustomaatteja. Erikoistomaattien viljely ja kulutus ovat kuitenkin kasvaneet. Erityisesti punaiset, oranssit ja keltaiset kirsikkatomaatit ovat lisänneet suosiotaan. Uutuuksina markkinoille ovat tulleet muun muassa aromikkaat luumutomaatit ja luumuterttutomaatit.



Tomaateilla on mittavia terveysvaikutuksia. Ravitsemuksellisesti tomaatti on erinomainen elintarvike. Se sisältää paljon C-vitamiinia, foolihappoa ja erilaisia kivennäisaineita. Tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiä sairastua sydäninfarktiin, tomaatin sisältävän karotenoidiin lykopeniin ansiosta. (lähteet www.kasvikset.fi, www.wikipedia.org)

Ruokahaasteen säännöt:

Kilpailijan tulee valmistaa alku- pää tai jälkiruoka johon käytetään tomaattia. Käytettävän tomaatin muoto on vapaavalintainen; tuore, aurinkokuivattu, pyre, kokonaisena mehussa säilötty tai murskattu.

Osallistuminen

Ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt (
blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi). Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole osallistujan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä. Haasteeseen ilmoittautuminen tapahtuu torstai 2.6.- lauantai 23.7.2011 välisenä aikana. Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen linkki (URL) tämän kirjoituksen kommenttilaatikkoon, ohje linkin tekemiseen löytyy täältä.
Osallistuessasi annat luvan myös kyseisen linkin takaa mahdollisesti löytyvien kuvien käyttöön haasteruokien yhteenvetopostauksessa ja siihen, että kuvien kokoa saa muuttaa äänestysblogauksessa.
Kesä-heinäkuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta sekä äänestyksestä.

Äänestys

Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan sunnuntaina 24.7.2011 jolloin alkaa myös äänestys. Äänestysaikaa on lauantai 30.7.2011 saakka. Kesä-heinäkuun ruokahaasteen voittaja julkistetaan sunnuntaina 31.7.2011.


Elokuun ruokahaaste

 
Kesän 2011 ruokahaasteen voittajan kunniana on järjestää elokuun 2011 ruokahaaste. Aihe, säännöt ja aikataulu ovat hänen päätettävissään. Mikäli voittaja ei tee uutta haastetta 5.8.2011 klo 23:59 mennessä, haaste siirtyy äänestyksessä toiseksi tulleelle jne.

29 kommenttia:

  1. lämpimät 1-vuotis onnittelut blogillesi:)kiitos mukavista vinkeistä ja oivalluksista!

    VastaaPoista
  2. Kommenttiongelma ratkaistu? :) Hyvin näkyy! Kiitos kovasti, pyrin samaan jatkossakin :)

    VastaaPoista
  3. Hiidenuhman keittiössä osallistuu kesän ruokahaasteeseen parmesaanimunakoisolla, jonka marinara-kastikkeessa on käytetty kuorittuja tomaatteja. Resepti löytyy osoitteesta: http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.com/2011/06/parmesaanimunakoiso.html

    VastaaPoista
  4. Minä olen ihan vihreä bloggaaja vielä, enkä ole oikein perillä näistä haasteista, mutta summamutikassa päädyin tähän blogiin, tulen toistekin!

    VastaaPoista
  5. Campasimpukka, kiva kun löysit tänne ja tervetuloa toistuvasti :)

    VastaaPoista
  6. Äijäruokalassa käärittiin tomaatit pekoniin.

    VastaaPoista
  7. Korianteri osallistuu ruokahaasteeseen sellaisella ateriakokonaisuudella kuin inkivääri-korianteri lihapullat villiriisin ja sateenkaarisalsan kera. Linkki:
    http://korianteri.blogspot.com/2011/06/kesa-heinakuun-ruokahaaste-inkivaari.html

    VastaaPoista
  8. Villa Ainala Cuisine osallistuu piiiitkästä aikaa kesän aurinkoiseen haasteeseen aurinkoisilla tomaateilla. Hyvää juhannusta kaikille!

    VastaaPoista
  9. Pastanjauhantaa osallistuu tomaattitortulla (ja kiittää maailman parhaasta haasteaiheesta).

    VastaaPoista
  10. Kylläpä alkaa olla mukavasti osallistujia, kiva! :) Nyt täytyy vielä selvitellä miten ihmeessä sellainen äänestysjuttu laitetaan blogiin toimimaan :D

    VastaaPoista
  11. Osallistuisin haasteeseen kylmällä avokadotomaatti keitolla. Yritin ainakin pitää tomaattifiilistä yllä! :)
    http://www.qulinaristi.com/blogi/2011/07/09/158

    VastaaPoista
  12. Selleriseikkailu & tomaattipiirakka:

    http://selleriseikkailu.posterous.com/tomaattipiirakkatai-tomaattiquichepaistos

    VastaaPoista
  13. Täälläkin pyöräytettiin viime viikolla quiche! :D Eli Hayley's Cuisine osallistuu postauksella: Quiche poulet-tomates - Kana-tomaattipiiras.

    VastaaPoista
  14. Minulla on omassa blogissa www.naskinkieli.blogspot.com (en valitettavasti osaa lähettää linkkejä, niin keltanokka olen) Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastike

    VastaaPoista
  15. Jostain syystä kirjoittamani linkitysohje on pudonnut säännöistä pois ja seurauksena on ollut linkkien vähentyminen haastevastauksissa mikä on mielestäni ikävää.

    Haasteen järjestejä luonnollisesti päättää mitä säännöissä sanotaan ja jos ihmisiä häiritsee se, että ohje on haasteisiin usein osallistuvan ihmisen kotisivuilla niin ohjeen saa kopioida sellaisenaan sääntöihin - eikä ohje todellakaan ylitä teoskynnystä, joten en voisi kieltää vaikka haluaisinkin.

    Tässä linkit linkittömiin vastauksiin:

    Parmesaanimunakoiso ja marinara-kastike

    Kesä-heinäkuun ruokahaaste: Inkivääri-korianteri lihapullia kera sateenkaarisalsan ja villiriisin.

    RUOKAHAASTE KYLMÄ AVOKADO-TOMAATTIKASTIKE

    Tomaattipiirakka...tai tomaattiquiche...paistos...

    Ruokahaasteosallistuminen: Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastike

    Hyvät ruokablogaajakollegat: linkkien tekeminen on helppoa kun sen opettelee ja se säästää järjestäjän ja lukijoiden vaivaa. Ja parantaa omia mahdollisuuksianne voittoon koska blogauksen pääsee lukemaan klikkauksella leikkaamisen ja liimaamisen sijaan.

    VastaaPoista
  16. Tomaatteja, Tomaatteja!

    Jopas sattui. Innostuin tomaateista niin että ne pääsivät blogin nimikkoruuaksi. Ihan perus perus kastike. Varmasti moneen kertaan tehty ja nähty. Mutta niin hyvää kun raaka-aineet ovat kohdillaan.

    VastaaPoista
  17. Enpä ole tämmöisiin haasteisiin aiemmin uskaltautunut osallistumaan. Tein kuitenkin tämmöisen hassun tomaattikeiton, jolla voisin nyt kokeilla: Zappa pomodoro. Yritin tehdä tuosta linkin. Toivottavasti onnistui, kun meni nyt vähän sokkona.

    VastaaPoista
  18. Mainiota! Ahmija osallistuu kisaan jälkkärillä, eväänä tomaatti-pekaanipähkinäkakku.

    VastaaPoista
  19. Tee ite parempaa -poppoo ilmoittautuu mukaan haasteeseen! Kesäpäivää viilennetään gazpacho sorbetilla.

    VastaaPoista
  20. Kylläpä tomaatti on kirvoittanut runsaasti osallistujia, onpa kiva!

    Lisäsin ruokahaasteen ohjeisiin Arin kirjoittaman ohjeen linkin tekemiseen.

    VastaaPoista
  21. Kiitos Arlle vinkistä linkittämiseen! Noloa myötää osaamattomuutensa. Seuraavaan ruokahaasteeseen luulen jo osaavani linkittää reseptini :)

    VastaaPoista
  22. Osallistun haasteeseen lapsuuden kakkumuistot mielessä: http://heleen.vuodatus.net/blog/category/tomaattikakku.

    VastaaPoista
  23. Pitäisi opetella lukemaan ja varsinkin ohjeet :) Tässä siis linkki: Heleen's Hobbiesin
    tomaaattikakku

    VastaaPoista
  24. Makusuunnistaja osallistuu kesä-heinäkuun ruokahaasteeseen seuraavalla reseptillä: Grillattuja karitsan kyljyksiä ja tomaatteja aurinkoisen kastikkeen kera.


    http://www.makusuunnistusta.fi/2011/07/tomaattia/

    VastaaPoista
  25. Viime hetket aikaa osallistua. Äänestys alkaa huomenna!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!