lauantai 9. heinäkuuta 2011

Aamupala rannalla & tuoreen leivän lumoissa


Kyllä loma on kiva! Voi vaikka herätä aikaisin, tekaista mieleisensä eväät ja tepastella tyhjälle rannalle aamiaispiknikille. Eväänä oli täytetyt paahtoleivät (salaatti, maksamakkara, suolakurkku, cheddar-juusto), tuoreet croissantit sekä juomina Yosa- luomikaurasmoothie ja Starbucks Coffeen Caramel-kahvijuoma. Ensimmäinen oli hyvin mehumainen, jälkimmäinen Apukokin kommenttien mukaan lähes samanlainen kuin vastaavat Frezza-juomat.

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä croissantteja tölkkitaikinasta (Danerolles-niminen purnukka). Olivat ihan ok, toivoin kuitenkin lehtevämpää lopputulosta. Tuoreen leivonnaisen tuoksu aamulla oli silti ihana!


Kävin viime viikolla Vaasan leipomonmyymälässä. No siis, pyöräilin siitä ohi ja tuoksu houkutteli minut paluumatkalla astumaan sisään. En yleensä lankea mainonnan mukaan ostamaan tuotteita, mutta leipien suhteen minua viedään kuin pässiä narussa. Leivänpuputtajana leipomonmyymälä oli kuin pieni taivas ja toin palan sieltä kotiin: Paahtoruutuja (erityisesti porkkanaiset ovat suosikkejani), Saaristolaispalat (ihanaa oikeaa ruisleipää) ja Jyväisiä hapankorppuja. Pienen järkytyksen koin huomatessani miten paljon edullisemmin sieltä leipänsä saa jos vain viitsii hakea. Lomien loppuessa aivan varmasti haetaan säkillinen eväsleipiä. Tai pari.

(Tämä on ensimmäinen ajoitettu blogipostaus sillä olemme tämän ilmestyessä lomareissulla. Vaikka ylläpitäjä onkin toisaalla, ei blogihiljaisuuteen ole syytä kiitos ajoitettujen tekstien, toivottavasti ne ilmestyvät ajallaan! Kulinaristisia terveisiä lomakohteestamme myöhemmässä vaiheessa.)

2 kommenttia:

  1. Me asutaan lähellä Vaasan leipomoa ja sieltä tuleekin haettua usein leipää. Valikoima aina vähän vaihtelee, mutta usein siellä on hyviä tarjouksia.

    VastaaPoista
  2. Täytyykin tässä lähiaikoina piipahtaa hakemaan eväsleipää pakastimeen + kaikkea muuta herkullista :) ja todellakin edullisempaa kuin kaupoissa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!