lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kainalokanan kastejuhla


Kainalokana syntyi ja valloitti saapumisellaan sekä onnesta mykkyräiset vanhempansa sekä liudan sukulaisia ja ystäviä. Tuoreena äitinä tiesin ettei minun ole lainkaan pakollista valmistaa kaikkia ristiäisten tarjoiluja itse, mutta koska kyseessä on ensimmäinen lapsemme ja muihinkin juhliin olen vaikka mitä leipaissut, oli kapustanvarteen tarttuminen lähes itsestäänselvyys.

Vauva on nyt melkein 8 viikkoa vanha. Armaan Apukokin kokkailuvastuu kesti suunnilleen ensimmäisen viikon, jonka jälkeen mammakin alkoi haahuilla keittiön suunnalla. Ensimmäiset kaksi viikkoa tytär enimmäkseen nukkui, nukkui ja nukkui, sen jälkeen on vaatinut hiukan enemmän vanhemmiltaan. Mutta ilmeisesti sopivasti, sillä aikaa ruoanlaittoon on äidilläkin ollut. Maitobaari on auki useita kertoja päivässä, ja jos vanhemmillakin sattuu olemaan samaan aikaan nälkä; onneksi kotona on kokkailua pelkäämätön Armas Apukokki! (täytyy muuten pohtia Apukokin nimitystä uusiksi myöhemmin, tuore vauvantuoksuinen Kainalokananen saattaa tuon tittelin jossain vaiheessa itselleen omia..). Tyttäremme tunnetaan blogissa lempinimillä Kainalokana tai L-E, hän sai kasteessa kaksiosaisen etunimen.

Joka tapauksessa,

paljon onnea kastepäivänäsi 15.7.2012 Rakas L-E!


3 kommenttia:

  1. Armas Apukokki kiittää herkullisista tarjoiluista josta löytyi hyvä mixta makeaa sekä suolaista herkkua! :) Kiitos myös kaikille vieraille, papille sekä ihanille kummeille! Jep, eiköhän tuo meidän L-E tule äitiinsä noissa kokkailuissa joten vaihdetaan vaan sitten näitä titteleitä.. mutta vasta vuosien päästä. ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvät kemut ja ihana tyttönen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni <3 ja L-E! <3 kiva kun viihdyit meillä Kainalokanasen ekoissa kemuissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!