lauantai 25. elokuuta 2012

Mustikkateeleivät


Nam ja nam, Yhteishyvän nettisivuilta löytyy monesti oikein toimivia ohjeita! Mustikka ja juusto toimivat samassa leipäsessä kivasti. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin muotoilemaan taikinasta jauhotetulla pöydällä pieniä leipäsiä, taikina oli niin tahmeaa että minä katsoin parhaaksi lätkiä kouralla läjiä pellille. Ohjeen mukaan mustikkateeleivät tulisi syödä juuston ja marmeladin kanssa, laitoin mansikka-vadelmahilloa.

8 leipästä

1 prk kermaviiliä
1 rkl sokeria
1 dl pakastemustikoita
3 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(1 tl suolaa, en laittanut)
1 dl juustoraastetta (laitoin näköjään kaksi desiä, no ilmankos olivat hyviä!)
(3 rkl juoksevaa margariinia, en laittanut koska unohdin..)

Sekoita kulhossa kermaviili, sokeri ja mustikat. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Yhdistä kulhojen sisällöt ja sekoita taikina pikaisesti tasaiseksi, tein tämän kädellä. Muotoile taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä 8 pientä leipästä (tai kouraise taikinaa käsin) ja nosta leivinpaperoidun uuninpellin päälle. Paista teeleivät 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoile leivät lämpiminä juuston ja marmeladin tai hillon kanssa.

2 kommenttia:

  1. tein noita ja oli vähä tahmeeta mut silti pyörittelin käsin ne :) . oli niin HYVIÄ!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!