maanantai 20. toukokuuta 2013

Oi jospa saisin oman kahvilan, kahvikupposein..


.. mutta aloitetaan ensin osallistumalla Ravintolapäivään. Ensimmäistä kertaa! Ruokabloggaajalle eli minulle, ja taitavalle kotileipurille eli ystävälleni (joka myös bloggaa Lilyssä), Ravintolapäivään osallistuminen ei ollut mikään suitsaitsukkela juttu joka siinä sivussa hoituu toisella kädellä. Ehei, suunnittelu aloitettiin jo helmikuussa. Neljässä kuukaudessa pidimme lukemattomia suunnittelupalavereita, leivoimme määrittelemättömät määrät koekakkuja, leivoksia, paloja, rullia. Osallistumispäätökseen vaikutti oleellisesti uuden kotimme terassi, miljöö, joka on kuin suunniteltu kotikahvilaa varten! Suunnittelun tuoksinnassa pienoinen kotikahvilamme meinasi paisua lähes avaruudellisiin mittasuhteisiin; suunnitelmissa ehti käväistä varta vasten itseommellut esiliinat (kahdesta eri kankaasta pitsisomistein tottakai), liitumaalaukset talomme seinään, painatetut käyntikortit, jääkaapin roudaus takapihalle.. vain muutaman mainitakseni. Viimeisenä mainitun kyllä nauruntyrskähdyksin toteutimmekin, ja jälkeenpäin ajateltuna emme olisi tulleet toimeen ilman ulkojääkaappia! Känttyä oli monenmoista ja monenkertainen määrä, ja siinä samalla pysyivät kylmänä myös kahvimaito, omenainen kuplajuoma sekä asiakkaiden take away- ostokset.

Bébé & Paakkelssin ensimmäinen Ravintolapäivä oli napakymppi. Ennakkotiedoista poiketen taivaalta ei tullutkaan vettä vaan auringonsäteitä, ja pieni sadekuurokin ajoittautui suotuisasti kello kolmeen. Kotikahvilamme oli auki 11-15. Suurtakin suuremmat kiitokset kahvilamme asiakkaille sekä ihanaiselle yhtiökumppanilleni! Menestys ja kokemus oli huippuluokkaa, ja valehtelisin jos väittäisin etteikö suunnitelmissa olisi jo kolmen kuukauden päässä häämöttävä seuraava Ravintolapäivä.. uusine paakkelsseineen.


Bèbè & Paakkelssin ylpeä & onnellinen henkilökunta, minä oikealla ja yhtiökumppanini vasemmalla.
 
 
 

 
Bébéstä puuttuu heittomerkit ja tussikynä kuivahti kesken kaiken.. ei se menoa haitannut!








 
Kookosvaahtopalojen hintalappu oli väärinpäin eikä hinta siis näkynyt..
pikkuvikoja ja kauppa kävi silti!







Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!

22 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan näköisiä herkkuja! Nuo kakut!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mahtava päivä! <3 kohta päästään leipomaan uusia koekakkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, johan meillä on valmis konseptikin mielessä.. ;)

      Poista
  3. Näyttäs siltä et tein ravintolapäivä meni hyvin. Vähän harmittaa ko ei päästy tulee, mut ei kyllä ehkä ois voitu mitää syyväkään (ehkä jotain ois voinu maistaa). Eikä oo hinnoilla pilattu nuo tuotteet. Hyvä työ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnoittelu oli tarkoituksella ajateltu noin että raaskivat sitten asiakkaat maistella useampaa laatua, ja niin myös kävi :)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä myyntiartikkeleita teillä oli! Itse pääsin vasta ensimmäistä kertaa asiakkaana osallistumaan ravintolapäivään, vaikka omasta ravintolapäiväkahvilasta olen jo pitkään haaveillut. Jospa vielä joskus sattuisi kaikki kohdilleen ja Verso Cafe nousisi pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Minä hyppäsin suoraan kahvilanpitäjän saappaisiin käymättä ennalta kertaakaan Ravintolapäivän kuppiloissa :D

      Poista
  5. Hienon näköinen kotikahvila, ja aivan mahtavia herkkuja!:)

    VastaaPoista
  6. Ihania herkkuja!! Ja pirtsakat myyjät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkujen lisäksi saimme kehuja myös asiakaspalvelusta :)

      Poista
  7. Kuinka ihanan ja herkullisen näköistä! :-) Tosi ihanasti toteutettu kyllä kaikki :-) Meiltä jäi tää ravintolapäivä väliin, mutta sitäkin suuremmalla innolla on jo suunnitteilla kahvilakojun pystyttäminen seuraavaksi kerraksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me halusimme tehdä kaikki kunnolla, menemättä kertaakaan sieltä missä aita on matalin. Tosiaan nähtiin vaivaa ja kannatti!

      Poista
  8. Hienot on päivitetyt sivut! :) Ilmankos sä valvoit miltei koko yön html ja javascriptien parissa. ;)
    Btw kotikahvila oli menestys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hani! Joo'o, yrityksen ja erehdyksen kautta saivat nämä sivut uuden ilmeensä. Ja mähän olen vielä niin vaativa ja tarkka että pitää olla jokainen pikseli suorassa ;)

      Poista
  9. Tosi kauniit nämä uudet sivusi.
    Teillä on ollut hyvä tiimi ja ihan mahtavan näköinen kotikahvila, wau!:)
    Kyllä tuossa on ollut aikamoinen järjestäminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melody! Mukavaa kun huomasit blogin uuden ilmeen. Menikin yön pikkutunneille koneella istuminen kun halusin Ravintolapäiväpostauksen yhteyteen päivityksen koko blogille.

      Poista
  10. Sori, nyt pitää kyllä typografia-niuhottaa sen verran, että kyltistä puuttuu aksenttimerkit, ei heittomerkit. :( Leivonnaiset sen sijaan näyttää aivan järkyttävän hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä mysteerinen Anonyymi! Enpä tiennytkään "lentävien kirjainten" oikeaa nimitystä mutta nyt tiedän :)

      Poista
  11. Oooh! Täällä saa kieli pitkällä kattella ihania herkkuja! :D Kyllä on asiakkaiden kelvannu, ku on tuommoisia herkkuja päässeet maisteleen! Minä olin kans viime elokuussa mukana Ravintolapäivässä, ja oli kyllä hurjan kiva kokemus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Henskis! Tarkoin harkittu menu meillä kyllä oli, ja oli ihan sen arvoista suunnitella kaikki niin tarkoin :) ravintolapäivä on muuten lähtöjään suomalainen konsepti, huippua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!