sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Mustikka-valkosuklaajuustokakku


Halusin tehdä juustokakun. Googletin, vertailin ohjeita, hermoilin ja onnistuin! Elämäni ensimmäinen juustokakku oli menestys, suussasulavaa. Mauiksi halusin lempimarjani mustikan sekä miedon valkosuklaan. Kakun pohja oli ehkä hieman murenevainen leipomista seuraavana päivänä, mutta jähmettyi oltuaan jääkaapissa pari päivää.

Pohja

180-200 g digestive-keksejä
80 g voita tai margariinia

Täyte

160 g valkosuklaata
5 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
3 dl kuohukermaa
2 rkl vettä
1 rkl sitruunanmehua

Mustikkakuorrutus

1 pss pakastemustikoita
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sulata voi kattilassa. Hienonna keksit esim. minigrip-pussissa kaulimella. Kaada keksimurska kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita sulatettu suklaa, sokeri ja tuorejuusto keskenään sähkövatkaimella. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään viideksi minutiksi. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Kuumenna vesi ja sitruunanmehu, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liota ne kuumennettuun nesteeseen. Anna jäähtyä hetki. Lisää liivateneste suklaa-tuorejuustoseokseen kokoajan sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää joukkoon kermavaahto, sekoita varovasti mutta huolellisesti ja kaada vuokaan pohjan päälle. Tarvittaessa tasoita pinta. Kakun oltua muutaman tunnin jääkaapissa voit lisätä mustikkakuorrutuksen. Sulata ja soseuta pakastemustikat. Liota liivatelehdet, kuumenna vesi ja liota lehdet veteen. Sekoita mustikat ja liivateneste huolellisesti keskenään ja kaada kakun päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kakun voi koristella esim. rouhitulla valkosuklaalla.

13 kommenttia:

  1. Ai eka juustokakku? No jopas, mutta näyttää kyllä mielettömän onnistuneelta! Mäkin oon noita valkosuklaan liittoja testaillu mut sulla oli uusi maku eli mustikka. Pitäiskö meidän käydä ihan kaikki marjat ja hedelmät läpi ü Mahtava tekosyy...

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniin kakun onnistuit tekemään ja vieläpä het ekalla kerralla! Wow! :)

    VastaaPoista
  3. Pitänee miun ottaa toi ohje tosta talteen. Kyllä se hyvää oli, vaikka en yhtä palaa enempää syönykää.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen, mutta ei viimeinen? ;) Hyvinhän sä selviydyit ilman mun vinkkejänikin! Enkä mä siis epäillytkään, lopputulos vaan on ihan ensimmäiseksi juustokakuksi loistava! :D Mäkin nyt innostuin leipomaan sen paistettavan version huomiseksi vieraille :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kehuista, ihanhan tässä punastuu..

    Katjuzqa, aloinkin jo miettimään seuraavan kakun makuja. Tuo mustikkapäällys oli niin hyvää että joku marjaisa kuorrute päätynee seuraavaankiin juustokakkuuni :) otenkin tuo suklaan ja marjojen liitto vaan on niin toimiva.

    Kitinen, eiköhän sitä tule juustokakku jos toinenkin vielä värkättyä :D

    VastaaPoista
  6. Nam, näyttää hyvältä. Taitaa mennä kokeiluun, koska tykkään tosi paljon sekä mustikasta että valkosuklaasta. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanansta reseptistä. Tänään tuli käytettyä reseptiäsi ja tein kaksi kakkua josta toisen pohjan korvasin domino-kekseillä. Toivottasti minunkin kakkuni onnistuu yhtä hyvin kuin sinun. Ihanaa alkavaa kesää ja kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla jos löysit reseptejä kokeiluun! :) Dominokeksipohja ei voi olla huono, nam. Myös kaurakeksit toimivat mielestäni juustokakkupohjissa hyvin. Ovat miedomman makuisia kuin digestivet. Kiitos samoin sinulle ihanaa kesää! :)

      Poista
  8. Hei!
    Minkäkokoiseen vuokaan on tämä ainesmäärä?
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Käyttämäni vuoka oli 24-26 cm kokoinen. Pienemmässä vuoassa kakusta tulee korkeampi :)

      Poista
  9. Hei! Paljonko "yksi pussi pakastemustikoita" suunnilleen on grammoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoittelen kovasti vastauksen viivästymistä, en nykyään saa joka kommentista ilmoitusta automaattisesti sähköpostiin.. :( 200 g mustikoita käytin tähän kakkuun, Pirkan pakastemustikkapussillisen verran.

      Poista

Kiitos kommentistasi!