lauantai 5. helmikuuta 2011

Paistettu pangasius ja kasviskvinoa

Kokeilunhalussani kokkasin kahta minulle täysin uutta raaka-ainetta. Pangasius-kalaa ja kvinoaa, quinoaa.

Pangasius eli haimonni on Aasiasta, Mekongjoesta kotoisin oleva ruokakala, jonka liha muistuttaa kuhaa tai merianturaa. Nykyään sitä kasvatetaan kalanviljelylaitoksissa Thaimaassa ja Vietnamsissa. Euroopassa pangasius myydään fileinä.

Kvinoa, quinoa on etelä-amerikkalainen ruokakasvi. Kvinoaa on viljelty Andeilla noin 5000 vuotta, se oli inkojen tärkein viljelyskasvi. Kvinoa sopii keliaakikoille, sillä se on luontaisesti gluteeniton. Kvinoan siemenet kypsyvät n. 15 minuutissa ja sitä käytetään risin tapaan. Maku on pähkinäinen, ja siinä on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa. Kvinoa sisältää paljon välttämättömiä aminohappoja, ravintokuitua sekä fosforia. Siinä on myös runsaasti rautaa ja magnesiumia. www.wikipedia.org

Currymaustettu pangasius

2 pangasiusfilettä
1 tl punaista currytahnaa
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
öljyä paistamiseen

Anna kalan sulaa. Rouhi mausteet myllystä kalan päälle ja levitä kummallekin fileelle puoli teelusikallista currytahnaa. Anna kalan maustua jääkaapissa quinoton valmistuksen ajan. Paista öljyssä n. 4-5 minuuttia molemmin puolin. Kypsä kala rakastaa sitruunamehua, jota voi lorauttaa kalan päälle.

Kasviksia + kvinoaa = quinotto

2 dl kvinoaa
4 dl vettä
0,5 punaista paprikaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
100 g herneitä
n. 10 miniluumutomaattia/kirsikkatomaattia
suolaa
mustapippuria
0,5 tl garam masalaa
chilijauhetta
paprikajauhetta

Hienonna sipulit ja paprika. Kuullota ne oliiviöljyssä ja lisää herneet sekä puoliksi leikatut miniluumutomaatit. Mausta. Huuhtele kvinoa hyvin kuumalla vedellä ennen keittämistä. Keitä kvinoaa 10-15 minuuttia kannen alla. Poiketen esim. kuskusista, kvinoa pysyy keitettynä hyvin irtonaisena. Lisää kasvikset kvinoan joukkoon ja sekoita. Kvinoa on maultaan melko mieto, jouduin lisäämään roimasti mausteita ainesten yhdistämisen jälkeen. Ainut minkä mittasin oli garam masala, muita lisäsin itselleni tyypillisellä tavalla: hyvin vapaasti.

3 kommenttia:

  1. Nams! :) PS. ensi kerralla sitten lisää tätä Pangasius-kalaa. :)

    VastaaPoista
  2. Enpä ole kokeillut kumpaakaan itse, pitäisi koittaa, hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Jone, olishan noita fileitä mennyt masuun yksi jos toinenkin.. :)

    Mausteinen Manteli, voin kyllä suositella molempia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!