sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Inkiväärihillo 1 vuotta: Mustikkainen hedelmätäytekakku


Vuosi sitten kauniina kesäkuun perjantaina perustin pitkän harkinnan jälkeen ruokablogin. Kokkailujani olin jo kuvaillut pidemmän aikaa, mutta varsinaiseen bloggaamiseen ryhtyminen vaati pitkähkön harkinta-ajan. Bloggailusta on tullut minulle harrastus, ja sen myötä jo muutenkin laajat ruokailutottumuksemme ovat laajentuneet entisestään.

Blogin merkkipäivänä sain taas hyvän syyn leipoa. Synttärikakkua tietenkin! Leipoisin enemmänkin, mutta ongelmana on ettei taloutemme kaksi ihmistä voi (tai no voi muttei ehkä kannata) syödä ylenpalttisia määriä herkullisia leipomuksia. Kävin ostamassa pienen, halkaisijaltaan 18 cm kakkuvuoan johon kahden munan taikina sopi juuri passelisti. Leikkasin pohjan kolmeen osaan ja väliin levitin Kanarialta tuotua mustikkahilloa (joka ei ollut läheskän yhtä makeaa kuin suomalaiset hillot) ja banaaniviipaleita. Päälle kermapursotukset koska suorastaan rakastan kermakakkuja, ja säilykemandariineja sekä kiiviä. Namia!



Olen myös onnistunut herättämään itsessäni uinuvan valokuvaajan: ostimme uuden järjestelmäkameran jolla olen ahkerasti opetellut napsimaan houkuttelevia kuvia. Ruokakuvien lisäksi myös luontokuvat ovat mieluinen aihe.





My bran new sweetheart:


8 kommenttia:

  1. Onnittelut oivasta ekasta vuodesta :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä sie!! :D -Marjo-

    VastaaPoista
  3. Näin se kullan pikku kesäprokkis täytti jo vuoden vaikka aluksi piti olla vaan pientä kokeilua. :) Blogin meno näyttää, kuulostaa ja ennen kaikkea maistuu hyvältä! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista! Tähän bloggaamiseen on syttynyt vallan intohimo, ja useinn kokkaan aivan uusia ruokia jotta pääsevät blogiin.

    Jone, muiden on uskominen sun sanaan kun aitiopaikalta saat seurata ja osallistua (ruokia valmistamalla&maistelemalla) blogin ylläpitoon :) Maistuvia makuelämyksiä olkoon tulvillaan blogin toinenkin vuosi!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea 1-vuotiaalle blogille ! :) Täälläkin aina innolla odotellaan mitä kaikkea oot kokkaillut, hyviä vinkkejä olenkin saanut :)

    VastaaPoista
  6. Jenni: Jei, kiva kun olet blogin seuraaja! :) ja samoin sulta olen saanut hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  7. Täälläkin vielä onnittelut vuosipäivästä! :) Ja hyvän merkkisen kameran olette hommanneet! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!