lauantai 9. heinäkuuta 2011

Mansikka-rahkapiirakka


Tämä makea piirakka sopii kuin nenä päähän kesäiselle kahvihetkelle. Tai jälkiruoaksi. Tai iltapalaksi. Tai aamupalaksi.. Apukokki niittää tällä leipomuksella kunniaa, osallistui meinaan hyvin täysin rinnoin leipomiseen (liekö alkaa laajentaa keittiörepertuaariaan ruoanlaitosta leivontaan!) Täyte oli uuniin mennessä melko löysää mutta jähmettyi paistuessaan, jäähtyessään vielä lisää ja mehevöitti pohjaakin oikein mukavasti. Tuloksena taas ehkä astetta kevyempi mansikkapiirakka, mausta kuitenkaan tinkimättä. Keittiömme suosittelee!

Pohja

1 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl sokeria
1 muna

1 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpylä- tai grahamjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta


Täyte

130g mansikkaa soseena
200 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 dl ruokakermaa
1 muna


Vaahdota margariini ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja lisää kuivat aineet. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset keskenään, kaada pohjan päälle ja paista 200 asteessa 30 minuuttia. Koristele jäähtynyt piirakka tuoreilla mansikoilla.


8 kommenttia:

  1. Oi, oi kuinka onkin raikkaan ja hyvän näköinen kakku.

    VastaaPoista
  2. uskoisin että vois olla hyvää myös pikkuisen kohmeisena jos pakastaisi:)niin jos jäisi,meinaan!nam.nam.

    VastaaPoista
  3. Kiitos mainiosta reseptistä! Nappasin mukaani ja testasin: oli valtavan hyvää! :)

    VastaaPoista
  4. ride, samantienhän tuo tuli syötyä ;D ei meillä herkkusuilla leivonnaiset kauaa säily!

    Noora, tosi kiva että laitoit kommenttia! Mukava kuulla että ohje toimi :)

    VastaaPoista
  5. Haluaisin kokeilla reseptiä, minkä kokoiseen vuokaan teit tämän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma teinkö 22 cm vai 24 cm vuokaan irtopohjavuokaan, veikkaan jälkimmäistä mutta molemmat käy koska kokoero ei ole niin suuri :)

      Poista
  6. Kiitos ohjeesta, vaihdoin rahkan makeaan mansikkarahkaan ja sekin kävi hyvin. Hyvää tuli eikä jäänyt seuraavaksi päiväksi enää syötävää ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!