keskiviikko 6. elokuuta 2014

Bebet


Meillä on ihan parhaat naapurit! Sen lisäksi, että naapurustomme on kaikin puolin mainio alue lapsiperheen asua, asuu ihan viereisessä huushollissa täysin samassa elämäntilanteessa oleva perhe. Lasten ikää ja sukupuolta myöten! Esikoisillamme on ikäeroa vajaa 2 kuukautta, kuopuksilla 8 päivää. Ystäväni pyysi minua tekemään bebe-leivoksia nuorimmaisensa ristiäisiin, ja tottahan toki otin tehtävän vastaan. Tein myös cookie popseja, ohje tulossa. Bebet olivat kohtalaisen työläitä valmistaa, mutta ah niin hienostuneita ja sieviä leivonnaisia. Herkän ulkomuotonsa taka juuri sopivia kastejuhlaan! Onnea naapurin tytölle, kummitytöllemme, kauniista nimestä ♥ Bebet tein Valion ohjeella, suluissa kursivoituna omat huomioni.

Bebe-leivokset, 20 kpl

Leivospohjat

200 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte

2 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja
2 keltuaista
1 dl kuohukermaa
100 g voita
1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus

2 tl kuumaa vettä
3 dl tomusokeria
punaista elintarvikeväriä

Sekoita pehmeään voihin sokeri, muna ja vehnäjauhot. Painele taikina ohuesti pieniin, voideltuihin leivosvuokiin (jauhoja apuna käyttäen, jos taikina tarttuu sormiin). Paista pohjia 175 asteessa 15-20 minuuttia (pohjat eivät juurikaan ota väriä kypsyessään). Anna pohjien jäähtyä vuoissaan ja kumoa sitten varovasti. Mittaa sokeri, perunajauhot, keltuaiset ja kerma kattilaan. Kuumenna seosta samalla sekoittaen, kunnes seos sakenee. Seos ei saa kiehua. Vatkaa kiisseli kylmäksi ja lisää vaahdotettu voi. (Voi ei varsinaisesti kovin kummoisesti vaahtoudu sellaisenaan vatkattuna. Joissain ohjeissa kiisseli ja vaahdotettu voi vatkattiin sähkövatkaimella, tein niin ja täytteestä tuli vähän vaaleampaa). Lusikoi täytettä leivospohjiin ja tasoita pinta. (Nosta leivokset jääkaappiin kuorrutteen valmistamisen ajaksi). Valmista kuorrutus sekoittamalla tomusokeri nesteeseen. Lisää tippa kerrallaan väriainetta kuorrutukseen. (Minulla lorahti hieman liikaa väriä sokerin sekaan, joten lisäsin sekä vettä että tomusokeria. Tämä olikin vain hyvä, sillä ohjeen mukainen kuorrutteen määrä ei olisi riittänyt kaikkiin 20 leivokseen. Lisäisin siis tomusokerin määrää ainakin desillä.). Levitä kuorrutus leivosten päälle. Koristele nonparelleilla.

3 kommenttia:

  1. Ihania pikkuherkkuja ja työnsä arvoisia :)

    VastaaPoista
  2. Itse olen myös pari kertaa bebejä tehnyt. Eka satsi meni pipariksi, mutta toka onnistui. Sen verran iso töisiä tämmöisen amatöörin tehdä ettei kyllä viitsi kovin usein tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei näitä omaan makean nälkään tule väkerreltyä :D juhlissa kyllä kauniita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!