torstai 16. lokakuuta 2014

Riisipyöröt


Käymme tiistaisin kerhossa, ja kokeilin valmistaa riisipuuron lounaaksi hauduttamalla. Se onnistuikin mainiosti Valion ohjeella. Mutta kappas, kun lounasaika tuli, ei puuro maistunutkaan kerhotaaperolle! Googlettelin sitten ohjeita mihin voisin käyttää jämäpuuron, ja törmäsin pyöröihin, jotka kai jonkin sortin perinneleivonnaiseksi lasketaan. Joka sivustolla näytti olevan erilainen pohjataikina, joten päätin käyttää ihan sämpylätaikinaa pohjapyörylöihin. Nämä olivat vähän sellaisia köyhän miehen riisipiirakoita, jotka eivät edelleenkään riisipuuroa dissaavalle Kainalokanalle maistuneet, mutta me vanhemmat söimme ihan mielellämme. Alla oleva Valion ohje riisipuuroon on muuten tosi helppo ja kätevä, puuro vaan hautumaan ja eikun ulos.

Helppo riisipuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l kevytmaitoa
n. 0,5 tl suolaa

Kiehauta vesi teflonkattilassa ja lisää riisit. Anna kiehua viitisen minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito pienissä erissä niin, että neste pysyy koko ajan kiehuvana. Keitä 15 minuuttia koko ajan sekoittaen jottei maito pala pohjaan. Peitä kattila kannella ja nosta viereiselle levylle. Anna hautua kypsäksi 45 minuuttia. Mausta puuro suolalla ja kuumenna ennen tarjoilua.

Riisipyöröt

2,5 dl sämpylätaikina
puolet ylläolevan ohjeen riisipuurosta
sulaa voita pyöröjen voiteluun

Pyörittele sämpylätaikinasta palloja ja litistä ne pellille leivinpaperille noin kämmenen kokoisiksi pyörylöiksi. Lusikoi päälle riisipuuroa. Anna pyöröjen kohota liinan alla uunin lämpenemisen ajan. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Voitele tuoreet riisipyöröt voilla.

4 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa ihan pirun mielenkiintoselta ohjeelta! Täytyy pistää korvan taakse ja jos (ja kun) joulun aikana jää riisipuuroa yli, aion tätä testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jämäpuurosta minäkin nämä tein, en varta vasten alkaisi tätä varten riisipuuroa keittämään. Karjalanpiirakat ovat asia erikseen.. ;)

      Poista
  2. Onpas hauska respti, testata pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva kokeilu oli! Meidän uuni jostain syystä jättää välillä paistopinnan kovin vaaleaksi, olisin kaivannut näihin enemmän väriä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!