sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sitruuna-mustikkatuulihatut


Tadaa, siinäpä ensimmäiset tekemäni tuulihatut! Olen vältellyt niiden tekemistä viimeiseen saakka, luullen että ovat ylivoimaisen vaikeita tehdä, mutta taisinpa osoittaa luuloni vääräksi! Tuulihattusatsi onnistui hyvin, olivat rapeita ja maukkaita. Täytin ne makealla mascarpone-sitruunavaahdolla ja lisäksi laitoin pensasmustikoita joita oli jäänyt yli kakun koristelusta. Kivoja pieniä ja raikkaita suupaloja! Tuulihattujen ohjeen nappasin Maa-ja kotitalousnaisten nettisivuilta. Voin ja jauhojen määrä vaihteli monessa ohjeessa, joten arpomalla mentiin tällä kertaa. Ilmeisen hyvä ohje kyseessä! Täytteen idea on Yammy Baker- Anskun kirjasta. Muun muassa näitä herkkupaloja oli tarjolla Kainalokanan ja Sylikäärön yhteisissä syntymäpäiväjuhlissa juhannuksen jälkeen.

Onnea kovasti paljon äitin ja isin tytöille!
Kiitokset rakkaille vieraille, 1v. ja 3v. kuvat ovat tulossa teille!

Tuulihatut, n. 45 kpl

1,5 dl vettä
75 g voita (tai margariinia)
1,5 dl vehnäjauhoja
3 keskikokoista kananmunaa

Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita samalla kuumentaen kunnes taikinasta muodostuu kiinteä "pallo". Jäähdytä seos. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa ensimmäisen ja toisen munan lisäämisen jälkeen 2 minuuttia, kolmannen munan jälkeen 4-5 minuuttia (uhkarohkeasti jaksoin vatkata vain 3 minuuttia, onnistuivat silti). Nostele kahdella lusikalla tai pursota taikinasta leivinpaperin päälle pieniä kekoja tai ruusukkeita. Paista 100 asteessa n. 20-25 minuuttia. Älä avaa uunia ensimmäisten 15 minuutin aikana, jotta tuulihatut eivät lässähdä.


Täyte:

2 dl Flora Vispiä
1 prk mascarponejuustoa
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
3 rkl sokeria
pensasmustikoita

Sekoita muut täytteen ainekset keskenään, paitsi mustikat. Leikkaa tuulihatuista hattu pois terävällä sahalaitaisella veitsellä. Pursota täytettä tuulihattujen sisään, sujauta pinnalle pari mustikkaa ja laita hattu takaisin. Koristele halutessasi sulatetulla valkosuklaalla. Ylijäänyt täyte syötiin lettujen kera, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!