torstai 18. helmikuuta 2016

Pekoni-kantarelli-paprikapiirakka


Pyysin Armasta Apukokkia tuomaan kaupasta paketillisen pekonia pasta carbonaraan. Apukokkihan toi, tuplakokoisen jättipakkauksen. Käytin siis puolet siitä ihanaan carbonaraan ja puolet tähän piirakkaan. Laitoin piirakkaan myös pakastimesta löytyneen pikkupussillisen kantarelleja sekä jo vähän nahistuneen paprikan. Myös carbonarasta yli jäänyt Parmesan pääsi mukaan. Hyvä piirakkahan niistä aineksista syntyi!

Pekoni-kantarelli-paprikapiirakka

Pohja:

1 dl vehnäjauhoja
1 dl muita jauhoja
1 dl kaurahiutaleita tai muita hiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl juoksevaa margariinia
1 dl vettä 

Täyte:

n. 150 g pekonia
1 iso sipuli
kantarelleja (määrä mysteeri, pieni pussillinen)
1 paprika
suolaa
mustapipuria
1 dl Parmesania raastettuna
2 dl ruokakermaa
2 munaa

Kuori ja hienonna sipuli, paloittele paprika. Leikkaa pekonit saksilla suikaleiksi ja laita kylmälle pannulle. Kuumenna ja paista kunnes pekoni kypsyy ja suikaleet irtoavat toisistaan. Lisää kantarellit. Laita pannu syrjään. Sekoita kulhossa pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Taputtele se jauhon avulla piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kaada pekoniseos pannulta pohjan päälle vuokaan. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma, mustapippuri ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Mä olen aina ollut vähän nihkeä syömään sieniä ja nyt olen varmaan tullut aikuiseksi ;) kun kiinnostas kovin opetella syömään sieniä. Ajattelin että jos ensi kesänä kouluttaisi koiran etsimään kanttarellejä, niin siitä tulisi sit kiva yhteinen harrastus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta! Kantarelleja en ole itse ostanut, mutta mukavat naapurit niitä joskus antavat. Kantarelleista saa tehtyä vaikka mitä ihania herkkuja, mutta itse pidän juuri niistä sienistä ehkä eniten piirakoissa :)

      Poista
  2. Herkullisen näköinen piirakka, pekoni+sienet maistuu aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Samaa mieltä, pekoni ja sienet maistuvat yhdessä ja erikseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!