torstai 31. maaliskuuta 2011

Cévenniläinen Tian eli Etelä-Ranskalainen kasvisvuoka

Luin aivan ihanan kirjan. Nainen muuttaa täysin tuntemattomaan maahan ja tulee siellä onnelliseksi, mutkien kautta. Kirja osui ja upposi tähän tyttöön niin että molskahti. Tämä herkullinen kasvisruoka on peräisin suoraan, ohjeesta mitään muuttamatta (no tuoreita yrttejä minulla ei ollut joten käytin kuivattuja, käyttämäni sipuli on punasipuli, sipuli kuin sipuli luulenpa) tästä satumaisesta kirjasta jonka kirjastontäti sai melkein repiä käsistäni sitä palauttaessani. En olisi tahtonut luopua. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä ruoka kipuaa tämän kuun, ellei jopa vuoden henkilökohtaiseen top kolmoseeni. Ylistävät arvosanat antoi myös armas Apukokki.

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 pienehkö munakoiso
2 isoa tomaattia
1 iso punasipuli
200 gr vuohenjuustoa
2 yksikyntistä valkosipulia
timjamia
rosmariinia
oliiviöljyä

Kasvikset ja juusto viipaloidaan ja asetellaan pystyyn uunivuokaan. Päälle ripotellaan pilkotut valkosipulit, yrtit ja lorotellaan reilusti oliiviöljyä. Ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä viimeisteli makunautinnon. Paistetaan 220 asteessa n. 30 minuuttia.


Värikäs.


Kirja joka puhutti, kosketti ja kokkautti minua.

7 kommenttia:

  1. Hei!! Osallistuit blogini arvontaa ja arvontakone arpoi kommenttisi voittajaksi. http://keittiossatapahtuukummia.vuodatus.net/blog/2865016/voittajaksi-selviytyi-/

    ONNEA!! Laittaisitko minulle sähköpostiini (löytyy blogista) yhteystietojasi, niin saadaan paketti matkaan.

    VastaaPoista
  2. mahtavan näköisiä herkkuja:)eikä näytä aprilli pilalle!minäkin huomasin pikku-pullien pienen rasva määrän! itsekun laitan reilusti..he.he:) mukavia kokkailuja!ter.anoppi

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia anoppi! :) Muuten tuli tuplat kaikkia pulla-aineksia mutta voin kanssa kömmähti :D tulos kevyempi muttei paha!

    VastaaPoista
  4. kauniin värinen vuoka - enkä epäile makua yhtään :)!

    VastaaPoista
  5. Oi nams tätä täytyy kokeilla heti tänään!!! :)

    Vuohenjuusto on aivan ihanaa, mutta harvoin osaan siitä tehdä mitään fiksua.

    VastaaPoista
  6. Merituuli, mä olen ihan hullaantunut kasvisruokiin nykyään :)

    Jenni, vuohenjuusto on hyvinkin kokeilemisen arvoinen esim. näissä bataatti-vuohenjuustotorneissa: http://gingerjamms.blogspot.com/2010/06/bataatti-vuohenjuustotornit-ja_05.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!