sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Mokkakakku (mokkapalat)


Tämän mokkaisen kakkusen leivoin kavereille tuparilahjaksi. Ohje on mokkapalojen, mutta kokeilin tehdä pyöreän kakun ja hyvin onnistui. Ohjeesta tulee pellillinen mokkapaloja tai yksi suurehko kakku ja reunapaoista tusinan verran mokkapalasia, jotka pääsivät pakkaseen vierasvaraksi. Oli muuten ensimmäinen kerta kun tein mokkapaloja!

Pohja:
4 munaa
4 dl sokeria
200g voita tai margariinia sulatettuna
3 dl kylmää maitoa
7 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
5 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
250g eli noin 4 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
(3 tl vaniljasokeria)
50g voita tai margariinia sulatettuna
4 rkl vahvaa (espresso)kahvia kylmänä

Laita margariini sulamaan kattilaan hitaasti pienellä lämmöllä. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta siivilän läpi ja maitoa lorauksina, sekoita hyvin mutta varovasti. Lisää lopuksi norona haalea rasva ja sekoita lopuksi huolellisesti. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
 
Laita kaikki täytteen aineet kulhoon ja sekoita seos tasaiseksi. Levitä täyte lusikalla tai nuolijalla pohjan päälle. Ripottele päälle koristeeksi esim. nonparelleja.

 

2 kommenttia:

  1. Eipä oo muute käyny koskaa mielessäkää et vois tolleeki tehä mokkapaloja. Testiin! -Marjo-

    VastaaPoista
  2. Ei käynyt mullakaan ennenkuin hoksasin kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!