lauantai 15. syyskuuta 2012

Appelsiini-unikonsiemenkakku


Tämäkin herkku löytyi Hayley's Cuisine- blogista. Unikonsiemenet ovat tässä kakkusessa kivan rapsahtelevia ja muutenkin oikein hyvän makuinen kaakku. Monesti tuli ihan ääneen tuumattua kakun syönnin aikana että "onpas hyvää"! Hayley suositteli kakun rinnalle kermavaahtoa, minä lurautin vähän vaatimattomammin vaniljajogurttia. Puolitin alla olevan ohjeen ja tein kakkusen pienimpään löytämääni irtopohjavuokaan.

2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 mm suolaa
3 rkl unikonsiemeniä
3 dl vehnäjauhoja

1 appelsiinin kuori raastettuna
2 munaa
1 dl maitoa
0.5 dl (oliivi)öljyä
250 g maitorahkaa

Mittaa kulhoon sokeri, leivinjauhe, suola ja unikonsiemenet. Sekoita huolellisesti, ja lisää joukkoon myös vehnäjauhot. Lisää kuivien aineiden joukkoon kuoriraaste, munat, maito ja öljy ja sekoita esim. vispilällä huolellisesti sekaisin. Työstä seokseen lopuksi vielä maitorahka, ja kaavi taikina öljyttyyn vuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Käytä uunin toisiksi alinta tasoa (tai alinta, jos paistat kakun korkeassa torvivuoassa).

10 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, kun postasit tämän kakkuohjeen! Minäkin olen nimittäin pannut tämän joskus merkille, mutta unohtanut sitten kokonaan. Tänään meillä tuoksuu kaakku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu menihän tuota itsellänikin tovi että sain aikaiseksi leipastua :D

      Poista
  2. Tutun näköinen, kiva että maistui. Hitsit muuten kun rupesi tekemään tätä kakkua mieli. :D

    VastaaPoista
  3. Unikonsiemenet on niin söpiksiä! Oon tehny sellasia sitruunamuffineita, joihin niitä tulee, joten tämäkin sitruksinen kakki olis varmasti mun juttu, ja yhtä hyvin voiskinnii laittaa sitruunankuoren!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin keksiä lisää käyttötarkoituksia noille unikonsiemenille, ihan tätä kakkua varten tuli ostettua :)

      Ja kyllä me ollaan niin kotiäitejä: sitruksinen kakki :DD

      Poista
  4. Hahaaaaaaaaaaa! Sellaista meillä ei vissiin vielä olekaan :) Mutta ihanaa olla kotona, mun kohdalla vielä tuplasti ihanampaa kahden kanssa, harmi, että joulukuussa palailen töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä alalla olet töissä? :) mä olen lasten päivähoidossa, vauvanhoito käy vähän niinkuin luonnostaan :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Arvostan suuresti :) opiskeluaikana suoritin työssäoppimisia kouluissa ja yhdessä olin sijaisenakin, voi huh sentään. Paremmin viihdyn alle kouluikäisten kanssa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!