maanantai 22. lokakuuta 2012

Basilikamuffinsit


Basilikamuffinsien ohje löytyi Makeaa ja suolaista puutarhasta- kokkikirjasta. Apukokin mukaan olen kovin kriittinen leipomuksiani kohtaan, nämä olivat mielestäni aika valjun makuisia eivätkä kutkutelleet makuhermojani kovinkaan kummoisasti.

Basilikamuffinsit 6 kpl

2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
4 rkl basilikanlehtiä
2 rkl rypsiöljyä
50 g margariinisulaa tai juoksevaa margariinia
1 muna
1 dl maitorahkaa

Pinnalle pinjansiemeniä ja (parmesan)juustoraastetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Ohjeen mukaan basilikanlehdet ja öljy tulisi laittaa mortteliin ja jauhaa tahnaksi, minä hienonsin basilikanlehdet veitsellä ja sekoitin öljyn kanssa. Basilikan määrä ohjeen mukaan on melko vähäinen, puolet tahnasta tulisi lisätä taikinaan mutta minä laitoin kaikki. Tahnan lisäksi laita myös muut ainekset jauhojen joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Annostele taikina muffinipellin koloihin paperivuokiin, tällä taikinamäärällä kirjan mukaan tulee 6 muffinsia, taikina riitti hyvin 7 muffinsiin. Ripottele pinnalle pinjansiemeniä ja (parmesan)juustoraastetta. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!