lauantai 29. joulukuuta 2012

Puolukkajäädyke


Jouluaterian jälkimakeaksi halusin ehdottomasi jotain puolukkaista, kuinka yllättävää. Jäädyke on helppo valmistaa pakastimeen jo etukäteen, pitää vain muistaa ottaa ajoissa sulamaan ennen tarjoilua. Valmistin jäädykkeet annoksina silikoniseen muffinsivuokaan. Jäädykemassaa jäi vielä runsaasti yli ja pakastin sen kertakäyttösissä muovimukeissa. Rapeat, paahdetut mantelilastut sopivat mukavasti raikkaaseen jälkiruokaan. Jäädykkeen ohje on Maistuis varmaan sullekin- blogista.

4 dl puolukoita
3 rkl sokeria
2 rkl vettä
2 dl kermaa
4 keltuaista
1 1/2 dl tomusokeria
4 dl turkkilaista jogurttia
2 tl vaniljasokeria

mantelilastuja

Paahda mantelilastut kauniin värisiksi kuivalla pannulla ja laita ne muffinivuokien pohjalle. Mittaa kattilaan puolukat, sokeri ja vesi. Kuumenna survoen, kunnes marjat sulavat ja kiehuvat. Alenna lämpöä ja hauduta marjoja pari minuuttia. Jäähdytä sose. Vaahdota kerma. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon hyvin jäähtynyt puolukkasurvos, jogurtti ja kermavaahto. Mausta vaniljasokerilla. Kaada jäädykeseos kylmällä vedellä kasteltuun isoon vuokaan tai pienempiin annosvuokiin. Peitä vuoka/vuoat foliolla ja pakasta vähintään 5 - 6 tuntia. Ota jäädyke/jäädykkeet huoneenlämpöön n. 30 min. ennen tarjoilua. Tarjoa lisäksi esim. kinuskikastiketta.

torstai 27. joulukuuta 2012

Lanttulaatikko


Nams, nams ja nams! Lanttulaatikko on ehdottomasti jouluinen laatikkosuosikkini. Tänä jouluna inspiroiduin tekemään lanttu-ja porkkanalaatikot itse. Apetitin ohje oli äärimmäisen helppo, ja laatikko valmistui pakastevalmiista lanttukuutioista. Tuplasin alla olevan ohjeen ja siitä tuli kolme 0,75 litraista vuokaa.

1 ps (500 g) Apetit Lanttusosetta
2 dl kermaa
1 kananmuna
4–6 rkl siirappia
½ dl korppujauhoja
1 tl suolaa
ripaus jauhettua valkopippuria ja inkivääriä
pinnalle voi- tai margariininokareita

Sulata lanttusose mikroaaltouunissa (800 W) laakeassa astiassa puolella teholla 8–10 minuuttia välillä sekoittaen. Sekoita sulatettu lanttusose ja kaikki muut ainekset ja kaada seos voideltuun, laakeaan vuokaan korkeintaan 3 cm:n kerrokseksi. Koristele pinta ja laita voinokareita pinnalle. Kypsennä uunissa 200 °C:ssa n. 1,5 tuntia. Mikäli haluat ruskeamman paistotuloksen, jatka paistamista vielä puoli tuntia.

Porkkanalaatikko


Elämäni ensimmäinen itsetehty porkkanalaatikko! Jouluruokapostaukset tulevat vasta näin joulun jälkeen, sillä pitihän kaikkea maistaa ennen ohjeiden julkistamista. Inspiraation itsetehtyihin lempparilaatikoihin sain Tupun blogista, jossa laatikot oli tehty Apetit-pakastasoseista. Porkkanalaatikkoa tein kaksinkertaisen määrän josta tulee viisi 0,75 litraista vuokaa, tuplasin siis alla olevan ohjeen.

1 dlvettä
1 dlriisiä
6 dlmaitoa
1 ps (500 g)Apetit Porkkanasosetta
1kananmuna
3–4 rklsiirappia
1–2 tlsuolaa

Keitä vesi kattilassa ja lisää riisit kiehuvaan veteen, sekoita. Lisää maito ja keitä hiljalleen sekoitellen 10 min. Lisää porkkanasosepalat seokseen (sulatin hieman ennen lisäämistä). Lisää kananmuna, siirappi ja suola. Sekoita hyvin ja kaada seos voideltuun uunivuokaan. Päälle voi ripotella korppujauhoja ja laittaa voinokareita. (Kypsennä uunissa 225 °C:ssa n. 1 tunti.

Munakokkelicroissantit


Tästäpä herkullinen aamiainen uudenvuoden brunssille! Tämäkin on Yhteishyvän hyväksi todettuja ohjeita. Rainbown pakastecroissantit olivat muuten superhyviä!

6 täytettyä croissantia

1 pussi pakastecroissantteja (6 kpl)
3 munaa
1,8 dl maitoa (laitoin 1,5 dl)
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria (mustapippurifanina laitoin mustapippuria)
2 tomaattia
rucolaa (laitoin jääsalaattia)




Paista croissantit pakkauksen ohjeen mukaan. Nosta jäähtymään. Valmista munakokkeli mikrossa. Sekoita ainekset mikron kestävässä kulhossa. Kypsennä puolella teholla yhteensä noin 4 minuuttia. Sekoita ensin minuutin päästä ja sitten 30 sekunnin välein. Näin munakokkelista tulee mehevää. Anna jäähtyä. Halkaise croissantit keskeltä. Viipaloi tomaatit ja jaa croissanttien väliin. Nosta päälle salaattia ja munakokkelia.


maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluiloa!


Kaikille Inkiväärihillo-ruokablogin lukijoille toivottaa Luumukka, Apukokki ja Kainalokana.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Vuohenjuusto-punajuuripalat



Hassusti minä näköjään haksahdan aina yhteen ruoka-aineeseen jota tuleekin käytettyä useammassa kokkauksessa. Edellisen hullaantumisen kohteena oli puolukka, tällä kertaa vuohenjuusto. Yhdestä vuohenjuustopötkylästä sain taiottua kolmenlaista tarjottavaa! Hyvää ja hyödyllistä. Vuohenjuusto ja punajuurihan ovat lähestulkoon parhaita kavereita. Nämä helpot suolapalat tein mammakerhon pikkujouluihin. Mammakerhossa olen Kainalokanan kanssa käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Tai no, lähinnä minä olen käynyt ja Kainalokana on nukkunut ulkona vaunuissaan.. Pikkujouluissa tytärkin oli jopa hereillä ja menossa mukana!

15 vuohenjuusto-punajuuripalaa

5 lehtitaikinalevyä
1/3 vuohenjuustopötköstä
n. 2 dl punajuurikuutiota
pizzamaustetta
1 muna

Sulata lehtitaikinalevyt ja leikkaa jokainen levy kolmeen osaan. Lusikoi taikinapalojen päälle punajuurikuutioita, sen päälle kahtia leikattu vuohenjuustoviipale (että mahtuu paremmin) ja ripottele pinnalle pizzamaustetta. Voitele reunat kananmunalla. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.

torstai 20. joulukuuta 2012

Teeleivät


Sunnuntaiaamuna kun mies touhuaa vauvan kanssa aamutoimia, ehtii äiti leipasta tuoretta aamupalapöytään. Nämä perinteiset teeleivät tein Päivän paras hetki, aamiainen- kirjan ohjeella. Melkein, ainahan niitä ohjeita voi vähän muokata oman mielensä mukaiseksi. Päältä mukavan rapeita ja sisältä pehmeitä, nam.

2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 dl vettä
1 dl maitoa
2 rkl öljyä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteet sekä öljy. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee yksi iso leipä tai monta pikkuleipää. Painele taikina litteäksi leivinpaperilla päällystetylle pellille, käytä jauhoja apuna. Leikkaa pizzaleikkurilla taikina neljään osaan. Pistele haarukalla reikiä leivän pintaan ja paista n. 20 minuuttia. Tarjoa heti voin ja juuston kanssa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Puolukka-jogurttitorttu


Herkkuja puolukasta osa 4 (osa 1 puoloffee, osa 2 astetta fiinimpi puolukkapiirakka, osa 3 jouluinen puolukkapulla)

Tämä torttu on muunnos jo ammattikouluajoista mukanani kulkeneesta vadelma-jogurttitortusta (voi jösses miten kamala kuva). Puolukat niittävät ansaittua suosiotaan edelleen ja olivatkin ihanan raikkaita tässä makeassa piirakassa. Keskelle laitoin rykelmän mustikoita, ihan vaan näön vuoksi. Lisäsin tähän ohjeeseen jogurttikerman inkiväärin määrää ja laitoin teelusikallisen piparkakkumaustetta. Jos käytätte kuitenkin vadelmia, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittaa että ulkomaista perää olevia vadelmia tulee kuumentää vähintään kahden minuutin ajan 90 asteessa ennen syömistä.

Pohja:

2 munaa
1 dl fariinisokeria
0,5 dl perunajauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
0,5 tl inkiväriä
0,5 tl leivinjauhetta
loraus öljyä

Kostutus

0,5 dl mehua, esim. karpalomehua

Täyte

2 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl sokeria
1 tl inkivääriä
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
puolukoita

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon varovasti sekoittaen. Paista torttu piirakkavuoassa tai irtopohjavuoassa jonka pohjaan on pingotettu leivinpaperi, 175 astetta n. 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja valmista täyte. Valuta jogurtista ylimääräinen neste pois esim. kahvin suodatinpussissa. Sekoita kaikki aineet keskenään. Kostuta pohja, levitä täyte päälle ja koristele puolukoilla.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Appelsiiniletut


Perinteiset lettuset appelsiinilla maustettuna. Käytän harvoin oikeaa voita ja kermaa leivonnassa tai ruoanlaitossa, nyt repäisin ja käytin molempia! Lopputulos oli jotain aivan muuta kuin juoksevalla margariinilla paistetut letut. Lisäksi söimme ihan ehtaa kermavaahtoa sekä kolmea hilloa; lakkaa, mustaherukkaa ja mustikkaa.

10 isoa lettua

0,5 litraa maitoa, vissyä tai vettä (laitoin 2 dl maitoa, 3 dl vissyä)
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl sulatettua voita
1 appelsiinin raastettu kuori
1 appelsiinin mehu

Sekoita munat nesteeseen, lisää muut ainekset ja anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia. Paista taikinasta lettuja voissa pannulla.

torstai 13. joulukuuta 2012

Tomaattti-fetapasta


Kotoa löytyi palanen fetajuustoa ja rasiallinen miniluumutomaatteja. Nämä ainekset+google=Kodin Kuvalehden pastaohje.

kirsikkatomaatteja
fetajuustoa
sipulia
valkosipulinkynsiä
täysjyväspagettia
tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
mustapippuria
sitruunanmakuista avokadoöljyä
tummaa balsamicoa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne öljyssä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä pasta kypsäksi. Halkaise tomaatit ja lisää ne sipuleiden sekaan pannulle, kuumenna. Sekoita sipuli-tomaattiseos pastan joukkoon, lisää loraus balsamicoa. Annostele pasta lautaselle ja murustele fetajuusto pastan pääälle.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Kinuskinen glögijuustokakku


Edellisestä juustokakusta onkin jo aikaa, ja juustokakkuhammasta alkoi kolottaa! Toki kakun pitää tähän vuodenaikaan jouluinen olla. Open Cafen sivuilta löytyi tämä ohje. Ihan ok kakku, mutta vain ok. Täyte oli melko miedon makuista, kinuski ei erityisemmin maistunut. Reilu ripaus jotain jouluisaa maustetta kuten kardemummaa, kanelia tai piparkakkumaustetta olisi sopinut hyvin. Glögikiille sen sijaan maistui glögiltä! Pohjan tein alkuperäisestä ohjeesta poiketen piparkakuista.

Pohja

175 g piparkakkuja
75 g margariinia tai voita

Täyte

6 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
2 dl kinuskikastiketta
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk Flora Vanillaa

Kiille

6 liivatelehteä
4 dl glögiä



Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää sulatettu rasva. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuru tasaiseksi pohjaksi. Nosta pohja jääkaappiin. Laita täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, maitorahka, kinuskikastike ja sokeri. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden ainesten joukkoon. Sulata liivatelehdet vesitilkkaan ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täyteainesten joukkoon (tai lisää ensin liivatteiden joukkoon pari lusikallista täyteainesta jolloin liivatenesteen lämpötila tasoittuu: vältyt liivatehyytymiltä kakun seassa, ja kaada liivateseos täytteen sekaan). Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Laita glögikiilteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos lopun glögin joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen ja kaada varovasti hyytyneen pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Koriste esim. valkosuklaalla.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Hedelmät ja maustettu jogurtti


Raikas jälkiruoka syntyi kätevästi kotona löytyvistä aineksista. Luonnonjogurtti sai jouluiset mausteet kardemummasta ja kanelista. Hedelminä oli appelsiinia, ananasta ja banaania, väriksi ja lisämauksi laitoin basilikaa joka sopikin hedelmien sekaan yllättävän kivasti!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Enchiladat



Ruokasuosikit Meksiko- kirjasta poimin myös tämän lihatäytteisten enchiladojen ohjeen, jota toki muokati muokati, omaan makuun sopivaksi. Lopputulos oli maultaan hyvä, nestettä olisi kyllä saanut olla enemmän. Ja tortillat takertuivat vuoan pohjaan aika tehokkaasti, ehkä leivinpaperi tai vuoan voitelu olisi paikallaan. Toim. huom: kappas, kirjan ohjeessahan näyttää lukevan etä "pane kääröt voideltuun uunivuokaan..".

1 ptk tortilloja
400 g porsaan lihasuikaleita
1 tetra papuja
1 pss pakastemaissia
1 sipuli
1 tuore chili
puolikas nippu tuoretta basilikaa
paprikajauhetta
cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta
2 pulloa Santa Maria Salsa Autentica-kastiketta (suosittelen, laiton itse siis vain yhden)
öljyä

Hienonna sipuli. Paista sipulit ja lihasuikaleet pannulla öljyssä. Lisää mausteita maun mukaan sekä hienonnettu tuore chili. Valuta pavuista neste, lisää pavut sekä maissit lihojen joukkoon. Lisää lopuksi 1 pullo Salsa Autentica-kastiketta sekä hienonnettu basilika. Nosta täytettä tortillaletun päälle, kääri rullalle ja nosta saumapuoli alaspäin voideltuun uunivuokaan. Toista sama kaikkien tortillojen kohdalla. Kaada lopuksi toinen pullo Salsakastiketta tortillojen päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 180 asteessa puolisen tuntia.


tiistai 4. joulukuuta 2012

Katkarapu-mangokimara


Tämä raikas alkusalaatti löytyi Ruokasuosikit Meksiko-kirjasta. Alla oleva ohje kuten minä sen tein.

katkarapuja
miniluumutomaatteja
kypsä mango
1/4 tuoretta punaista chiliä
kokonaisen limen kuoriraaste
puolikkaan limen mehu
1 rkl basilikasilppua (korianteri oli kaupasta loppu..)
ripaus mustapippuria

Sulata katkaravut. Leikkaa miniluumutomaatit kahtia, paloittele mango. Hienonna chili ja poista siemenet halutessasi. Raasta limen kuori. Yhdistä kaikki ainekset ja mausta ripauksella mustapippuria.

Jahka saan aikaiseksi, minä..


Minulle uusi blogi nimeltään Koti, koira ja kokkaus heitti minua haasteella, itseasiassa tarkalleen syntymäpäivänäni. Kiitos! Aika menee, viikot kuluu ja nyt vasta sain aikaiseksi vastata haasteeseen. Olipa kerrassaan mielenkiintoinen! Minun tuli listata kahdeksan asiaa, jotka keittiössämme ovat jääneet toisaiseksi vain ajatuksen asteelle. Toimin sanoin kuin em. blogin Liinu, listasin ruoat jotka ensimmäisenä mieleen tulivat. Tai no, ensimmäiset 6 ennen saunaa ja viimeiset kaksi saunan jälkeen. Kohta 1 löytyy myös Liinun listalta.

Koska sain tämän haasteen minulle ennen tuntemattomasta blogista, jatkan samalla linjalla seuraavin säännöin:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpän, vaikka neljälle (laitan kolmelle)
3. Ilmoita näille haasteista
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi

8 asiaa, joita en ole saanut aikaiseksi kokeilla eli minun to do- listani

1. Mac&cheese. Apukokki kinuaa tätä säännöllisesti, ja väittää että männävuosina kaupasta on saanut 750g rasiassa juustomakaronilaatikkoa. Onko muka?

2. Pihvin paistaminen uunissa. Kun meillä tehdään (yleensä naudan ulkofile-) pihvejä, ne valmistuvat vain pannun kautta. Lieneekö laiskuutta. Vai pihiyttä etten viitsi lämmittää uunia vain hetkeksi pihviä varten. Jos uunissa valmistuvia lisäkkeitä ei siis ole tarjolla. Ja vaikka olisikin, en silti ole koskaan tullut laittaneeksi pihviä pannun kautta uuniin!

3. Duchesse-perunat. Säännöllisin väliajoin googletan ohjeita näihin kauniisiin perunakukkasiin, juhlavampi tapa tarjoa muusia! Vielä tekemättä.

4. Kantarellikastike. Syksyisin katselen kuola valuen blogeja joissa on tehty kantarellikastiketta tuoreista kantarelleista. Kyllä. Tämän ruokalajin kohdalla kysymys on nimenomaan minun piheydestäni. Kantarellit maksavat miljoonia!

5. Aito, ehta lasagne. Erikseen kahdesta kastikkeesta. Blogissani on monia erilaisia lasagneohjeita, mutta aidon, ehdan lasagnen juustokastikkeen kalorit pelottavat niin että en uskalla.

6. Risotto. Siis risottoriisistä. Perusjuttuja, mutta minun risottoni ovat tavallisesta riisistä tehtyjä wannabe-risottoja.

7. Kalaa suolakuoressa. Kuulostaa helpolta ja herkulliselta ja tarpeeksi hauskalta kokattavaksi ja blogattavaksi.

8. Mutakakku. Koska söisin kuitenkin kaiken heti.

Haaste jatkaa matkaan seuraaviin blogeihin: Makuja kotoa, Homemade by MI, ja Arjen jaloissa.