sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Perheen pizzasunnuntai



Apukokki sai syntymäpäivälahjaksi hauskan pizzanmuotoisen pizzakirjan. Yleenä (lue:aina) olen suosinut terveysvaikutteisempia pizzapohjia, sisältäen jauhoja grahamista rukiiseen ja moniviljaiseen sämpyläjauhoon. Halusin kuitenkin kokeilla sitä oikeaa pizzapohjaa ja niin siinä sitten kävi, että perheeseemme tuli uusi tapa: salaattiperjantain lisäksi vietämme jatkossa joka toinen sunnuntai pizzasunnuntaita. Pohjana oikea alkuperäinen autenttinen vehnäjauhopohja.

Tässä pizzapohjaohjeet kuten ne kirjassa ovat (itse noudatin ohjetta ensimmäisellä kerralla, muina pizzapäivinä olen tehnyt pohjan muistin mukaan):

Keskipaksu pohja

15 g tuoretta hiivaa tai korvaava määrä kuivahiivaa
n. 250 ml lämmintä vettä
300 g leipäjauhoja + vähän taikinan käsittelyyn ja leivonta-alustan jauhoittamiseen
1/3 tl suolaa
(1 rkl extra virgin-oliiviöljyä)

Paksu pohja

25 g tuoretta hiivaa tai korvaava määrä kuivahiivaa
n. 300 ml lämmintä vettä
450 g leipäjauhoja + vähän taikinan käsittelyyn ja leivonta-alustan jauhoittamiseen
1/2 tl suolaa
(1 rkl extra virgin-oliiviöljyä)

 1. Laita kulhoon 120 ml lämmintä vettä. Murenna tuorehiiva veteen. Sekoita rauhallisesti kunnes hiiva on liuennut.
2. Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Kaada sekaan hiivaseos (ja öljy), sekä sen verran vettä, että taikinaan tulee sopivasti sitkoa.
3. Ripottele pöydälle jauhoja. Kaavi taikina kulhosta pöydälle. Vaivaa taikinaa 8-10 minuuttia eli kunnes taikina on kimmoisaa eikä enää tartu pöytään eikä käsiin. Nosta taikina ylös ja pudota pari kertaa voimakkaasti pöydälle sitkon aikaansaamiseksi.
4. Taikina on valmista kun se on tasaista ja kimmoisaa ja sen pinnan alla on ilmakuplia. Siirrä taikina kulhoon ja peitä liinalla. Jätä kohoamaan.
5. Taikinaa ei tarvitse käsitellä kovinkaan varoen, eikä sitä juuri voi käsitellä liikaa, kunhat varot ettei siitä tule liian kuivaa jolloin se voi repeillä. Jotkut pitävät hyvin ohuesta pohjasta. Voit venyttää kohonnutta taikinaa niin ohueksi kuin haluat. Käsien lämpö edistää sitkon muodostusta, sen vuoksi suosittelemme taikinan vaivaamista käsin eikä monitoimikoneella.
6. Lado pohjan päälle haluamasi täytteet ja paista korkeassa lämpötilassa kypsäksi.

Viime viikkoina pizzasunnuntain anti on näyttänyt tältä, kaikissa toki juustoa täytteiden lisäksi:

(ylläoleva kuva)

salami
herkkusieni
fenkoli


salami
persikka
fenkoli 
basilika


jauheliha
persikka
ananas
tomaatti
punasipuli


Frutti di mare:
tonnikala
katkarapu
simpukka


Pizza pomodoro (aiempaa tuotantoa terveysvaikutteisella moniviljapohjalla)

pomorodo-kasvispakastepussi
sipuli
basilika


Kainalokanan oma vauvapizza, suolaton grahamjauhopohja

tomaatti
porkkana
raejuusto

3 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeista! Yksi tyhmä kysymys: mitä ovat leipäjauhot? Hyvä idea tuo teemasunnuntai. Rutiinit rytmittävät elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Itseasiassa en tullut edes miettineeksi leipäjauhoasiaa kun tein pizzaa, käytin ihan tavallisia vehnäjauhoja :) ehkäpä kirjassa tarkoitettiin hiivaleipäjauhoja?

      Poista
  2. Meidän juniorilla on aina ne parhaat pizzat. :/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!