lauantai 3. elokuuta 2013

Omena-ansa


Muutama viikko sitten tein vieraille tätä pehmeän raikkaan täyteläistä omenapiirakkaa vallan hauskalla nimellä, omena-ansa. Uunimme on hitaasta lämpenemisestään huolimatta osoittautunut erittäin tehokkaaksi, joten muutama lisäminuutti murupäällisen ruskistamiseen ruskisti myös vuoan sisällä olevat reunat hippusta liian tummiksi. Ohje Pirkka.fi.

Muhkea omenapiirakka

Pohja

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 dl juoksevaa margariinia

Puoleen pohjataikinaan lisätään:
150 g vaniljajogurttia
1 muna

Päälle

0,5 l omenakuutioita  eli n. 3 omenaa (Granny Smith)
500 g maitorahkaa
1 dl sokeria
3 munaa

Pinnalle

puolet pohjataikinan muruseoksesta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon juokseva margariini. Jaa seos kahteen osaan ja sekoita toiseen puoleen taikinasta jogurtti ja kananmuna. Kaada se puoli taikinasta, johon jogurtti on lisätty, piirakkavuokaan (halkaisija vähintään 30 cm ja korkeus 4 cm).  Kuori ja kuutioi omenat. Ripottele omenakuutiot pohjalle. Mausta rahka sokerilla ja vanilliinisokerilla. Sekoita rahkan joukkoon kananmunat. Levitä rahkaseos omenakuutioiden päälle. Ripottele pinnalle loput pohjataikinan muruseoksesta. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

5 kommenttia:

  1. Minä tein tästä mansikka-raparperi-version ja se ei ollut hyvää. 1/4 syötiin ja loppu piti heittää pois.

    http://voimalantie.blogspot.fi/2013/08/mansikkaraparperipiirakka.html

    VastaaPoista
  2. Tai no ei siinä muuten vikaa ollut, mutta pohjaosa maistui palaneelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tossa mun tekemässä myös pohjassa oli vähän palaneen "käryä".. se maistuu niin helposti ja pilaa makunautinnon.

      Poista
  3. Musta tuo 1dl sokeria kuulosti siihen täytteeseen aika paljolta joten puolitin sen. Itse käytin naapurin antamia omenoita, ne on aika pieniä joten niitä meni joku 5-6. Harmi vaan ettei se piirakka oikein tällä kertaa onnistunut. "Raakana" se näytti aika hyvältä. Pitää koittaa ensi kerralla tehdä johonkin vielä korkeampaan vuokaan. Meidän uunikaan ei ole enää kovin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos ei onnistunut. Täytteeseenhän tulee aika paljon maitorahkaa, sen takia varmaan reilusti sokeriakin. Minä tein tämän irtopohjavuokaan, piirakkavuoassa äkkiä varmaan tulee reunoissa korkeus vastaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!