perjantai 11. lokakuuta 2013

Kepappia kotona


Mmm.. kebabia. Olen jo kauan tehnyt kebab-lihan itse, vain aniharvoin tilataan kebabbiloista ruokaa. Tällä kertaa tein home made kebab-lihasta kebab-kotzonen ja kebab-rullan. Ensimmäinen minulle ja jälkimmäinen apukokille.

Kebab-kotzone

puolikas annos pizzapohjaa
kebab-lihaa
ananaspaloja
kebab-kastiketta
jäävuorisalaattia
tomaattia
kurkkua
punasipulia
salaatinkastiketta

Kauli pizzataikinasta pyöreän muotoinen kotzone-pohja. Levitä sen päälle kebab-kastiketta, kebab-lihaa ja ananasta. Paista hyvin kuumassa uunissa n. 10 minuuttia. Ripottele kypsän paistoksen päälle salaattitarpeet ja salaatinkastiketta. Taita pohja kahtia ja kotzone on valmis.


Kebab-rulla

Tässä on tismalleen samat ainekset kuin kebab-kotzonessa. Myös kebab-rullan pohja paistetaan kastikeen ja lihan kanssa mutta ei liian kauan ettei pohja muutu liian rapeaksi. Silloin sitä ei voi kääriä rullalle. Sopivasti paistuneen pohjan päälle ripotellaan loput ainekset ja kääritään rullalle.

2 kommenttia:

  1. Kebab-rullaati rullaa, oli maistuvaa! :) Ison työn teit tämän eteen. Huomattavasti helpompaa ja nopeampaa olisi vain soittaa pizzeriaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu oli maistuvaa, mutta seuraavalla kerralla tilataan kyllä kotiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!