lauantai 12. lokakuuta 2013

Lohi-hapankorppupalat


Ystäväni toi meille tuliaisiksi kolme pakettia hapankorppuja, suhteilla hankittuja toki. Osa niistä syötiin sellaisenaan mutta osan olen yrittänyt hyödyntää uusilla tavoilla. Nämä rukiiset palat olivat helppoja vierastarjottavia, reseptin  idea kasvikset.fi-sivustolta.

1 kurkku
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
16 kapeaa hapankorppua
1 dl maitoa
150-200 g graavilohta
1 punasipuli hienonnettuna

Höylää kurkusta juustohöylällä pitkiä, kurkun levyisiä, ohuita suikaleita. Leikkaa suikaleet hapankorppujen pituisiksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon hienonnettu tilli ja punasipuli.
Laita 4 hapankorppua reilun foliopalan päälle vierekkäin. Voitele loput 12 hapankorppua yrttituorejuustolla. Kostuta foliolla olevat korput kevyesti maidolla. Laita päälle kurkkusuikaleita ja niiden päälle lohta. Asettele kalaviipaleiden päälle kerros hapankorppuja niin, että tuorejuustolla voideltu puoli tulee kalaviipaleita kohti. Aloita uusi kerros. Kostuta päällimmäisen hapankorpun pinta, levitä kerros kurkkusuikaleita, kalaviipaleita ja hapankorppuja. Jatka kunnes kaikki raaka-aineet on käytetty. Kääri tiukasti folioon ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Leikkaa kauniiksi kuutioiksi, koristele kurkulla ja yrteillä ja tarjoile esimerkiksi alkupaloina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!