maanantai 14. lokakuuta 2013

Päärynä-karpalopiirakka


Uusi muunnelma hyväksi havaitusta piirakasta. Jälleen kerran täysi hitti, ei tällä pohjataikinalla mitenkään voi epäonnistua!

Pohja

3,5 dl vehnäjauhoja
150 g voita
1,5 dl sokeria

Täyte

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
150 g ranskankermaa
200 g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
3 päärynää
50-100 g karpaloita

Laita kylmä voi, sokeri ja jauhot monitoimikoneeseen. Murusta seos leikkuuterällä mureaksi. Ota n. 1,5 dl muruseosta erilleen ja painele loput n. 15x20 cm (käytin hieman suurempaa) vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa n. 8-10 minuuttia 175 asteessa. Valmista täyte vatkaamalla täytteen muut ainekset paitsi päärynät ja karpalot keskenään. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Asettele sen päälle kuoritut ja viipaloidut päärynät sekä karpalot. Murustele lopuksi erilleen otettu muruseos koko piirakan päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 35-45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen paloiksi leikkaamista.

4 kommenttia:

  1. Namm, herkullisen näköistä! Itse teen näitä yleensä perus-omenalla, mutta on kyllä hyvä idea keksiä uusia täytteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä juuri pohdin että millä uudella maulla tätä piirakkaa voisikaan tehdä! :)

      Poista
  2. Hauska makuyhdistelmä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!