perjantai 26. joulukuuta 2014

Piparkakkutiramisu


Hyvää joulua vielä näin tapaninpäivänä! Joulu tuli ja toi flunssan tullessaan.. 3/4 perheestämme on nuhastelun ja yleisen töttöröö-olon vallassa. Joulun reissusuunnitelmat menivät uusiksi, tai ainakin viivästyivät. Kotona siis olemme ja suklaaöverit on perinteiseen tapaan vedetty. Tämä jouluinen tiramisu oli tarpeeksi helppo toteuttaa vähän puolivaloillakin. Ja oli hyvää! Ohjeen idea: Puolialaston kokki

Piparkakkutiramisu, 6 pientä annosta

150 g joulupipareita
2 dl kuohukermaa
1 prk maustettua rahkaa, esim. piparkakku, tiramisu, rommi-rusina (käytin piparkakun makuista rahkaa)
n. 1 dl kahvia
kaakaojauhetta

Murustele piparkakut ja lusikoi murua lasien pohjalle. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon maustettu rahka. Kostuta piparimuru kahvilla, lusikoi päälle kermaseosta ja vielä kerran piparimurua, kahvia ja kermaseosta. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Oooh nam! Meinasin tehdä itsekin piparitiramisun meidän jouluaattopöytään mutta muutinkin sen viimehetkellä Baileys-tiramisuksi mikä ei sinänsä ollut ollenkaan huono veto :D Tämäkin näyttää kieltämättä tosi herkulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baileys-tiramisussa ei varmasti mitään vikaa siinäkään :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!