perjantai 23. tammikuuta 2015

Home made kotzone


Pidän kovasti Kotipizzan kotzonesta, ja nykyään tilataan ruokaa aniharvoin. Minusta nyt vaan on hauskempi tehdä ruokaa itse! Vinkkiä kotzonen tekoon löysin Piparkakkutalon akka-blogista.

Pohja:

2 dl kylmää vettä
0,5 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl leivinjauhetta
n. 4 dl (durum)vehnäjauhoja

Täytteet:

n. 1-1,5 dl paseerattua tomaattia
n. 4 valkosipulin kynttä murskattuna
juustoraastetta
kinkkua
sinihomejuustoa
ananasta
pizzamaustetta

Kylmät täytteet:

jääsalaattia
tomaattia
punasipulia
persikkaa
chilimajoneesia

Sekoita taikinan ainekset yhteen, vaivaa taikinaksi ja jaa kahteen osaan. Kauli taikinapalloista kaksi ympyrää leivinpaperin päälle, jauhoja apuna käyttäen. Levitä kylmät täytteet pohjan päälle, paseeratusta tomaatista aloittaen. Paista mahdollisimman kuumassa uunissa n. 10 minuuttia. Levitä paistetun pizzan päälle kylmät täytteet, taita kahtia ja syö vapaavalintaisella tyylillä.


3 kommenttia:

  1. Hei hyvä idea! mies tulee innostumaan tästä reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Pakko vielä sanoa, että olin oikeassa . Vinkkasin tästä reseptistä miestäni ja hän oli todella innoissaan;) kiitos, kun jaoit tämän kanssamme!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!