keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Omenakeikauskakku

Tämän muhevan kakkusen ohjeen löysin Mansikkamäeltä. Muistan mummoni tehneen aikoinaan ananaskeikauskakkua, tästä voinee voinee samantyyppisen.

2 rkl rasiamargariinia
1 rkl (fariini tai ruokokide)sokeria
1 tl kanelia
6 pienehköä tai 3 isoa omenaa (laitoin 2, 3 lienee suositeltavaa omenaisemman lopputuloksen takaamiseksi)

2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 dl rasvatonta maitoa (laitoin vähemmän n. 3/4 dl)
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita

Vuoraa pyöreä vuoka leivinpaperilla (jätin tekemättä ja laitoin suoraan teflonpinnoitettuun irtopohjavuokaan). Tiputtele rasiamargariini pieninä nokareina ympäri vuoan pohjaa. Ripottele (fariini)sokeri vuoan pohjalle kanelin kanssa. Kuori omenat. Halkaise ja poista siemenkodat. Pienet omenat voi laittaa vuoan pohjalle halkaistuna, isot omenat kannattaa lohkoa ja asettaa vuoan pohjalle margariinin ja sokerin päälle. Kypsennä omenia 200 asteessa noin 5 minuuttia. Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri kevyesti. Lisää maito. Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja kaada ne munaseokseen. Sekoita sen verran, että saat aineet sekaisin. Kaada taikina uunissa olleiden omenien päälle ja jatka kypsennystä uunin alaosassa noin 30 minuuttia, kunnes kakun pinta on kauniin ruskea, eikä tikulla koitettaessa siihen jää taikinaa. Kumoa kakku tarjoiluastiaan ja poista mahdollinen leivinpaperi. Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kanssa.

1 kommentti:

  1. Heissan, keikaushommisa oltiin meilläkin Soppakellarissa juurikin. Tosin raparperin kanssa! Ehtaa ihanuutta ja syksyllä teen taatusti tämän uudelleen ompuista.

    -Tusla

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!