maanantai 19. syyskuuta 2011

Äijäruokaa: herkkuburgerit ja maalaisranskalaiset


Apukokki veljineen vietti rentoa perjantai-iltaa New York Rangersien peliä katsellen, ja tokihan sitä hyvä emäntä haluaa pitää pojat asianmukaisissa sapuskoissa. Hampurilaispihvit olivat pitkälti samalla kaavalla tehdyt kuin mainiot lihapyörykät. Maalaisranskalaisten ohje on alunperin Puolialastomalta kokilta, myöskin Kitinen on samaisia pottuja tehnyt ja toimivaksi todennut. Toimivaksi todettiin koko setti, ruoka maistui ja NYR voitti! Mahtipontisista täytteistään huolimatta burgerit olivat yllättävän helppo syödä ja urhoollisesti pojat vetivät 2 jättiburgeria per mies.

Burgeripihvit, 9 kpl.

400 g jauhelihaa
1 dl ruiskorppujauhoja
2 dl ruokakermaa
1,5 dl paahdettua sipulia
1 muna
suolaa
mustapippuria
reilu ripaus chilimausteseosta
2 rkl Santa Maria American BBQ Sauce Kentucky Whiskey- kastiketta

Turvota korppujauhot ruokakermassa. Lisää jauheliha, paahdettu sipuli, muna ja mausteet ja sekoita taikina käsin tai koneella tasaiseksi. Muotoile taikinasta pellille leivinpaperin päälle 9 pihviä, paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Maalaisranskalaiset

2 suurta (jauhoista) perunaa /ruokailija
öljyä
suolaa
paprikajauhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese perunat huolellisesti, mutta älä kuori. Siivuta perunat paksuiksi siivuiksi ja pilko siivut sitten reiluiksi tikuiksi. Kuivaa perunatikut talouspaperilla, laita kulhoon tai muovipussiin, lisää mausteet ja öljy ja pyörittele potut kauttaaltaan mausteisiksi. Paista uunissa leivinpaperin päällä pellillä n.20-25min, kunnes maalaisranskalaiset ovat kypsiä ja saaneet väriä. Kääntele ranskalaisia paistamisen puolivälissä.
 
Lämmitä hampurilaissämpylät esim uunissa pellillä  ylimmällä tasolla muutaman minuutin ajan. Täytä haluamillasi täytteillä, meillä oli pihvien lisäksi:
 
Blå Band Mexican hot- kastiketta
jääsalaattia
cheddarjuustoa
ananasta
tomaattia
punasipulia

6 kommenttia:

  1. no,hu.hu mitkä herkut!!:)ihan kuin olisin itse maistanut!nam.nam..

    VastaaPoista
  2. Harvoin tulee tällaisia burgereita tehtyä mutta kyllä ne voittivat valmiit 6-0!

    VastaaPoista
  3. Äijät vielä kiittää meidän emäntää, hyvät oli sapuskat, peli ja tunnelma! :) Pitää alkaa järjestämään lisää näitä peli-iltoja!

    VastaaPoista
  4. tosi suuret kiitokset vielä noista herkku hamppareista! :) heset ja mäkit tulevat kaukana perässä! :) koko peli-ilta oli aivan mahtava, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitän kehuista, mehukkaat oli burgerit, seura hyvää ja pelikin sivusilmällä seurattu! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!