tiistai 8. marraskuuta 2011

Hunajainen viikunajogurtti


Olihan niitä pakko ostaa: tuoreita viikunoita. Ajattelin rakastuvani näihin sillä pidän kovasti kuivatuista viikunoista, siemenet rasahtelevat hauskasti hampaissa. No, ovathan nämä tuoreet taatusti terveellisempiä mutta yllätyksekseni todella mietoja, jopa mauttomia. Vai sattuikohan mukaani kaupasta kaksi maanantaikappaletta? Voisilmäpelissä vinkattiin tuoreiden viikunoiden maistuvan makoisilta paistettuna kera maustamattoman jogurtin ja hunajan. Vallan raikas jälkiruoka siitä tulikin, vaikka eniten siinä maistuivat kivan hapan jogurtti ja makea hunaja. Tuoreita viikunoita ylistävät löytävät ilmeisesti niistä jotain mitä minä en.

Hunajainen viikunajogurtti kahdelle

1-2 tuoretta viikunaa
maustamatonta jogurttia
hunajaa
öljyä tai voita paistamiseen

Pese viikunat ja leikkaa ne viipaleiksi. Paista viipaleet pikaisesti öljyssä tai voissa, viikunat pehmenevät nopeasti entisestään. Syö viikunat maustamattoman jogurtin ja hunajan kanssa.

4 kommenttia:

  1. Ainakin annoksesi ovat todella kauniita. Viikuna toimii minusta tuoreenakin ihanasti juustojen kanssa ja tietenkin myös hillokkeena.

    VastaaPoista
  2. On hyvä kokeilla eri hedelmiä mitä makuja niistä voi saada.Nyt onkin hyvä saada monellaisia eksoottisia hedelmiä. näyttää hyvältä. Pois ennakkoluulot uusia hedelmiä kohtaan.Maistuis varmaan kaikille.

    VastaaPoista
  3. Monesti tekeekin mieli ihan testimielessä ostaa yksi kappale jotain uutta hedelmää.

    suolaajahunajaa, kiitos kehusta :) viikunahilloa onkin pitänyt maistaa jo pidemmän aikaa!

    VastaaPoista
  4. Minä olen muutamaan kertaan ostanut tuoreita viikunoita, hartaudella valinnut hauraantuntuisia hedelmiä. Unohtaakseni ne sitten kaappiin ja puoliso roikottaa sitten silmieni edessä pussillista viikunavelliä, että ei kai taas... Ensi kerralla lupaan käyttää viikunat, lupaan ja vannon:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!