perjantai 5. huhtikuuta 2013

Soijasuikalewrap


Kun johonkin kerran hurahtaa, haluaa niistä keksiä vaikka minkälaista pötyä pöytään. Yleensä wrapit ja tortillat tulee täytettyä joko kanalla tai jauhelihalla, mutta nämä soijasuikaleet toimivat niissä aivan yhtä hyvin. Ylijääneistä suikaleista tein seuraavana päivänä täytetyn leivän.

0,5 pussia soijasuikaleita
reilusti vettä
kasvisliemikuutio
vaikka mitä mausteita, esim:
- chilijauhetta
- suolaa
- mustapippuria
- paprikajauhetta
- tabascoa
- soijakastiketta

tortilloja
salaattisekoitusta tai jääsalaattia
1 keltainen paprika
1 sipuli
fetajuustoa
salsakastiketta
maustamatonta jogurttia
öljyä paistamiseen

Keitä soijasuikaleita viitisen minuuttia kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Valuta ylimääräinen vesi pois ja painele myös soijasuikaleista nestettä pois. Leikkaa sipuli ja paprika suikaleiksi, paista niitä sekä soijasuikaleita öljyssä pannulla, kunnes kasvikset pehmenevät ja soijasuikaleet saavat väriä. Lisää reilusti mausteita sillä soijasuikaleet ovat melko mauttomia. Täytä tortillat salaatilla, soijasuikale-paprika-sipuliseoksella, fetajuustolla (käytimme aika voimakasta juustoa, suosittelemme laittamaan niukasti), salsakastikkeella ja jogurtilla. Kääri tortilla rullaksi.


4 kommenttia:

  1. Sulla on ihka oikea soija-blogi :D

    VastaaPoista
  2. Huh! Onneks meillä on tortilla-tarvikkeet illaksi, muuten olis varmaan pitäny juosta kauppaan nyt heti ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!