sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lusikkaleivät


Kun Kainalokana tänään nukkui päiväuniaan, vietin puuhakkaan leivontailtapäivän. Leivoin pakkaseen valmiiksi joulua varten joulutorttuja luumu- ja vadelmamarmeladilla, mokkapaloja ja ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä lusikkaleipiä. Ne onnistuivatkin hyvin ja maistiaispalasta päätellen maistuvat juuri siltä miltä kuuluukin, makealta ja voiselta! Pähkäilin hieman etukäteen mitä lusikkaa käytän, ilmeisesti syväkuoppainen olisi hyvä mutta kyllä nämä onnistuivat ihan mainiosti täysin tavallisella, nykyajan kahvilusikallakin. Taikinasta sen verran kommenttia, että ainakin minulla taikina ehti jämähtää kulhoon kun hartaudella pyörittelin lusikkaleipäsiä pellille, mutta se pehmeni kyllä kun kädellä laitoin taikinaa lusikkaan. Lähinnä siis kauhaisin lusikallisen taikinaa, muotoilin sen kädellä oikean muotoiseksi ja sormella liu'utin pellille. Tapa kuin tapa, kyllä nämä lusikkaleiviksi tunnistaa! Käyttämäni ohje on Ruokailmiö-blogista. 

Lusikkaleivät, n. 20 kpl

100 g voita
3/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
(1 tl van. sokeria)

Sulata voi kattilassa ja kiehuttele viitisen minuuttia melko miedolla lämmöllä. Pidä voita koko ajan silmällä ja sekoittele välillä ja kun tiivis vaahto hieman laskeutuu, voi jonkin verran kirkastuu ja saa hieman syvemmän värin, nosta kattila pois liedeltä. Kaada sula, kuuma voi kulhoon, jonka pohjalla on sokeri. Sekoita ja anna jäähtyä. Sekoita uudestaan. Lisää jauho-soodaseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Etsi sopiva pikkulusikka, jossa on hyvä, soikea ja melko syvä kuoppa. Vanhat lusikat ovat juuri sellaisia, mutta tavallinenkin kahvilusikka käy. Kaapaise lusikalla taikinaa kulhosta ja vedä lusikka kulhon reunaa vasten siten, että taikina painuu lusikkaan tiiviisti ja ylimääräinen taikina leikkautuu pois. Muotoile tarvittaessa reunoja siistimmäksi sormilla. Vedä sitten lusikkataikina sormien avulla irti lusikasta ja aseta pellille kupera puoli ylöspäin. Jatka näin, kunnes koko taikina on käytetty. Paista 175 asteessa 10-12 minuuttia. Anna pikkuleipien hieman jäähtyä ja sipaise sitten vajaa puoli teelusikallista hilloa puolikkaalle ja nosta päälle toine puolikas. Pyörittele valmiit lusikkaleivät hienossa sokerissa tai ripottele sokeria pintaan.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!