tiistai 4. maaliskuuta 2014

Laskiaispullat


Laskiaisena perinteistä laskiaispullaa! Olimme viikonlopun reissussa Kainalokanan mummilassa ja nämä pullat tein eilen, niitä syötiin iltapalaksi ja tänään päiväpalaksi. Nam. Kokeilin ensimmäistä kertaa myös mantelimassaa pullien täytteenä. Suunnitelin ensin tekeväni sen itse (käsittääkseni ei ole kovin vaikeaa), mutta ostin kuitenkin valmista massaa koska ei se nyt niin kallista ollut. Yllätyksekseni taisin tällä kertaa pitää jopa enemmän mantelisesta pullasta! Huomiseksi päiväpalaksi laitoin omaan pullaani molempia, mantelimassaa ja hilloa. Ei voi olla huono.

Ps. Käyttövinkkejä ylimääräiselle mantelimassalle otetaan vastaan!

Pellillinen pullia, n. 12 kpl

2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
ripaus suolaa
0,75 dl sokeria
1 muna
75 g juoksevaa margariinia
1 rkl kardemummaa
5-7 dl vehnäjauhoja
raesokeria
muna voiteluun

mansikkahilloa
mantelimassaa
kermavaahtoa (pidän vispistä, käytin sitä)

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita ne maitoon. Sekoita joukkoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähitellen, lisää pehmeä rasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Kohota 45 min liinan alla (kulhon voi laittaa mikroon kohotuksen ajaksi, mikro ei päällä). Leivo taikinasta pikkupullia ja kohota ne liinan alla. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Halkaise jäähtyneet pullat ja halutessasi nypi vähän pullamassaa pullan pohjapalasta pois jotta hilloa/mantelimassaa mahtuu enemmän. Täytä pullat jommalla kummalla sekä kermalla.

5 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän itsekin rohkaistua kokeilemaan tuota mantelimassaa pullan täytteenä...? Jäänyt lapsuudesta joku kammo, enkä ole sen koomin maistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa miltä mantelimassa pullassa maistuu, ja halusin kokeilla. Suosittelen! Tänään söin päiväkahvipullani jossa oli täytteenä sekä mantelimassaa että hilloa :D

      Poista
  2. Minä tulin tänne sanomaan juuri samaa, kuin Nanne :D

    VastaaPoista
  3. Mantelimassa all the way eikä mitään hilloja! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelimassa oli kyllä yllättävän hyvää! Lopun massan käytin muuten omena-mantelipiirakkaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!