torstai 28. elokuuta 2014

Astetta fiinimpi mustikkapiirakka


Kainalokanan pikkusisko Sylikäärö sai nimensä parisen viikkoa sitten. Kastejuhlaa vietimme meillä kotona, ja seuraavat postaukset sisältävätkin ristiäistarjoiluja! Tämä mustikkapiirakka on tehty hyväksi havaitulla ohjeella, todella mehevää ja herkullista. Onnea Sylikäärö nimestäsi!

Pohja

3,5 dl vehnäjauhoja
150 g voita
1,5 dl sokeria

Täyte

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
150 g ranskankermaa
200 g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
200 g mustikoita

Laita kylmä voi, sokeri ja jauhot monitoimikoneeseen. Murusta seos leikkuuterällä mureaksi. Ota n. 1,5 dl muruseosta erilleen ja painele loput suunnilleen lasagnevuoan kokoisen vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa n. 8-10 minuuttia 175 asteessa. Valmista täyte vatkaamalla täytteen muut ainekset paitsi mustikat keskenään. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Ripottele sen pääle mustikat. Murustele lopuksi erilleen otettu muruseos koko piirakan päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 35-45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen paloiksi leikkaamista. 

4 kommenttia:

  1. Näyttää oikein herkulliselta, tykkään kovasti mustikkapiirakasta. Tuollainen vuokakin löytyy kotoa, pitääpä kokeilla! ♥

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos kivasta blogista! Seuraan aktiivisesti sitä ja olen ottanut ideoita omaan käyttöön useita. Ajattelin minäkin leipoa ristiäisiin tätä mustikkapiirakkaa. Kestääkö piirakka pakastamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olipa kiva kommentti, kiitos kaunis siitä! Kyllä kestää pakastamisen vallan mainosti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!