Tänä viikonloppuna olemme juhlistaneet ensimmäistä hääpäiväämme! Ruoka on arkisinkin olennainen osa eloamme, miksi syödä mitä sattuu kun voi syödä hyvin ja kokeilla uusia reseptejä! Sitä suuremmalla syyllä viikonloppusin, ja varsinkin tällaisena juhlaviikonloppuna, kruunaa kaiken tarkoin harkittu ja rakkaudella valmistettu ateria. Tämän porsaanliharuoan kanssa maistui hyvin voimakasarominen uusi-seelantilainen Spy Valley Gewürztraminer- valkoviini. Hyvää hääpäivää armas apukokkini! <3
Täytetyt possurullat
4 porsaanfileetä, marinoitua tai marinoimatonta
12 kuivattua aprikoosia
70 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippuria
Pyyhi fileistä ylimääräinen marinadi ja nuiji fileet ohuemmiksi leivinpaperin välissä. Paremman välineen puuttuessa puikulakaulin toimi vähän tarkoitukseen loistavasti. Käytä kolme kuivattua aprikoosia per file, halutessasi hienonna ne. Levitä aprikoosit ja 1,5 siivua vuohenjuustoa fileen päälle, kääri rullalle ja kiinnitä cocktailtikuilla tai lyhennetyillä grillitikuilla. Paista rulliin kauttaaltaan kaunis ruskea pinta pannulla, kypsennä sen jälkeen 200 asteessa 15 minuuttia.
Paahdetut kasvikset
2 porkkanaa
0,5 kesäkurpitsaa
1 punasipuli
1 pieni bataatti
öljyä
suolaa
mustapippuria
timjamia
Kuori ja paloittele kasvikset reiluiksi paloiksi. Sekoita kasviksiin öljy sekä mausteet ja paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.
Valkosipulikukat eli kokonaisena paahdetut valkosipulit
1 kokonainen valkosipuli per syöjä
öljyä
suolaa
mustapippuria
Leikkaa valkosipuleista "kansi" pois. Ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria, sekä valuta loraus öljyä. Paahda 200 asteessa 50 minuuttia - 1 tunti. Pidä puolet ajasta foliota valkosipuloiden päällä, kypsytyksen loppuvaiheessa ota folio pois jotta valkosipulit saavat hieman väriä.
Koko aterian valmistaminen onnistuu samalla kertaa kun ottaa huomioon ruokien kypsennysajat.
365 päivää sitten näitä kukkia oli hääkimpussani <3
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Höyhenkevyt mustikkavaahto
Teki mieli jotain marjaisaa ja vaahtoisaa, Yhteishyvän sivut täyttivät kaipuuni. Keveydestän huolimatta tämä vaahtojälkkäri oli tosi hyvää, ohjeesta tulee 4 jälkiruokakupillista.
1 pss pakastemustikoita
2 kananmunanvalkuaista
1 prk maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Soseuta kohmeiset mustikat. Erottele munista valkuaiset ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtokulhoon mustikkasurvos, maitorahka ja sokerit. Kääntele varovasti sekaisin.
1 pss pakastemustikoita
2 kananmunanvalkuaista
1 prk maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Soseuta kohmeiset mustikat. Erottele munista valkuaiset ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtokulhoon mustikkasurvos, maitorahka ja sokerit. Kääntele varovasti sekaisin.
Tunnisteet:
Jälkiruoat
Tortillat kasvistäytteellä
Yleensä täytämme tortillat kanalla tai jauhelihalla, ja nyt tulin miettineeksi voiko kasvistäyte olla niin hyvää että korvaisi lihan. Vastaus kysymykseen on kyllä. Täytteen ohjeella täyttää 8 tortillaa, kun laittaa reilusti alempana mainittua sivurekvisiittaa.
Papu-paprikatäyte
380 g papuja tomaattikastikkeessa
1 yksikyntinen valkosipuli
150 g pakastepaprikasuikaleita
0,5 kesäkurpitsaa
1 tl chilijauhetta
0,5 tl korianteria
suolaa
mustapippuria
öljyä
Tarjoiluun lisäksi myös:
tortillalettuja
tacokastiketta
punaisia jalapenoja
tomaattia
salaattia
maustamatonta jogurttia
Hienonna valkosipuli ja paloittele kesäkurpitsa. Kuullota niitä öljyssä hetken aikaa, lisää sitten pavut ja paprikat sekä mausteet. Anna täytteen lämmetä ja lisää sekaan tacokastike. Täytä tortillat.
Papu-paprikatäyte
380 g papuja tomaattikastikkeessa
1 yksikyntinen valkosipuli
150 g pakastepaprikasuikaleita
0,5 kesäkurpitsaa
1 tl chilijauhetta
0,5 tl korianteria
suolaa
mustapippuria
öljyä
Tarjoiluun lisäksi myös:
tortillalettuja
tacokastiketta
punaisia jalapenoja
tomaattia
salaattia
maustamatonta jogurttia
Hienonna valkosipuli ja paloittele kesäkurpitsa. Kuullota niitä öljyssä hetken aikaa, lisää sitten pavut ja paprikat sekä mausteet. Anna täytteen lämmetä ja lisää sekaan tacokastike. Täytä tortillat.
Tunnisteet:
Kasvis
Kasvis-rieskahampurilaiset
Anopin lapintuliaisten erilaisia käyttötapoja osa kaksi. Todella herkullista! Idean nappasin Kirsiltä. Rieskahampurilaiset voi täyttää omilla mielitäytteillään, kasvisviikon jatkuessa meidän purilaisemme koostuivat seuraavista:
ohrarieskoja
mango-chilisalaatinkastiketta
salaatinlehtiä
punasipulia
tomaattia
cheddar-juustoa
kasvispihvejä (Pirkka-pakaste)
punajuuripihvejä (Apetit-pakaste)
ohrarieskoja
mango-chilisalaatinkastiketta
salaatinlehtiä
punasipulia
tomaattia
cheddar-juustoa
kasvispihvejä (Pirkka-pakaste)
punajuuripihvejä (Apetit-pakaste)
Tunnisteet:
Kasvis
torstai 24. helmikuuta 2011
Papukeitto
Papuja pitäisi käyttää enemmän!
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 pieni kesäkurpitsa
loraus öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
390 g chilitomaattimurskaa
230 g ruskeita papuja
4 dl vettä
Hienonna sipulit ja paloittele kesäkurpitsa, kuullota niitä hetken aikaa öljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet sekä pavut. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia.
Kookos-linssikeitto
Tällä viikolla meillä on syöty erilaisia kevyitä kasvisruokia. Maanantain wokissa oli katkarapuja, mutta ne pois jättämällä tulee siitäkin kasvisruoka. Tämän maukkaan keiton ohje löytyi täältä.
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 rkl öljyä
1 tl punaista currytahnaa
1 tl garam masalaa
3 dl punaisia linssejä
390 g chilitomaattimurskaa
4 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
suolaa
mustapippuria
Kuullota hienonnetut sipulit öljyssä. Lisää tomaattimurska, vesi, linssit sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia. Lisää lopuksi kookosmaito. 15 minuutin keittoajalla linsseihin jää mukavasti purutuntumaa, eivät mene ihan mössöksi.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Katkarapu-kasviswokki
On makuja, jotka meinaavat viedä järjen mennessään. Kuten tämä korianteri tässä. Aikomuksenani oli tehdä vietnamilaisia kevätrullia, mutta koska kaupasta olivat riisipaperit loppu (sesonkiaika??), muuttuivat ainekset wokiksi. Taitoin oksan vihreästä yrtistä ja palasin mielessäni vuoden takaiselle häämatkalle ja hyvä etteivät jalat menneet alta; niin elävästi muistuivat mieleen kaikki Meksikon maut. Tämä se oli! Tätä oli niin monessa meksikolaisessa ruoassa. Pieni pala taivasta.
Tuoreiden yrttien ja salaattien kuljetus kaupasta kotiin on näin kovilla pakkasilla melkoinen taitolaji. Kaupan eteisessä lapaset käteen, kauppakassit kärryyn ja puolijuoksua parkkipaikan halki auton luokse. Koska auton avaimet roikkuvat jo valmiiksi suussa ja keskuslukitusnappulan painamista lapaset kädessä on harjoiteltu etukäteen, aukeaa auton ovi lennokkaasti ja vähintään yhtä vauhdikkaasti lentävät ostokset takapenkille. Victory! Ilman autoa shoppaavien suosittelen odottelemaan kevättä. Tai kesää. Mikään ei ole yhtä kauheaa kuin paleltuneet tuoreet yrtti- ja salaattiparat.
Katkarapu-kasviswokki
150 g katkarapuja
1 porkkana
1 pieni kesäkurpitsa
0,5 pss pakastepaprikasekoitusta
3 tuoretta jumboherkkusientä
1 annospala munanuudelia
1 tl punaista currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa
3 rkl soijaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
tuoretta korianteria
Paloittele kesäkurpitsa ja herkkusienet, suikaloi porkkana. Laita ne sekä paprikasekoitus pannulle, kuullota öljyssä kunnes pehmenevät hiukan. Lisää katkaravut, mausteet ja keitetyt munanuudelit. Revi pinnalle runsaasti tuoretta korianteria.
Tuoreiden yrttien ja salaattien kuljetus kaupasta kotiin on näin kovilla pakkasilla melkoinen taitolaji. Kaupan eteisessä lapaset käteen, kauppakassit kärryyn ja puolijuoksua parkkipaikan halki auton luokse. Koska auton avaimet roikkuvat jo valmiiksi suussa ja keskuslukitusnappulan painamista lapaset kädessä on harjoiteltu etukäteen, aukeaa auton ovi lennokkaasti ja vähintään yhtä vauhdikkaasti lentävät ostokset takapenkille. Victory! Ilman autoa shoppaavien suosittelen odottelemaan kevättä. Tai kesää. Mikään ei ole yhtä kauheaa kuin paleltuneet tuoreet yrtti- ja salaattiparat.
Katkarapu-kasviswokki
150 g katkarapuja
1 porkkana
1 pieni kesäkurpitsa
0,5 pss pakastepaprikasekoitusta
3 tuoretta jumboherkkusientä
1 annospala munanuudelia
1 tl punaista currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa
3 rkl soijaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
tuoretta korianteria
Paloittele kesäkurpitsa ja herkkusienet, suikaloi porkkana. Laita ne sekä paprikasekoitus pannulle, kuullota öljyssä kunnes pehmenevät hiukan. Lisää katkaravut, mausteet ja keitetyt munanuudelit. Revi pinnalle runsaasti tuoretta korianteria.
Köyhät ritarit
Olipa kerran kaksi jo hieman kuivahtanutta moniviljasämpylää. Toiset samankaltaiset yksilöt katosivat yksitellen pussista, "minnelie menivät", tuumasivat sämpylät, kunnes saivat ansaitsemansa hyvänmakuisen päätöksen tarinalleen. Tilkkanen maitoa, vaniljaa ja mansikkaa.
Köyhät ritarit moniviljasämpylöistä
2 sämpylää
1 dl maitoa
1 tl vanilliinisokeria
1 muna
öljyä
Sekoita maito, muna ja sokeri keskenään syvällä lautasella. Leikkaa sämpylät kahtia, upota maitoon ja kostuta leipä hyvin. Paista pannulla öljyssä rapsakkaan ruskeiksi. Lisäksi nautittiin vaniljarahkaa ja mansikkahilloa.
Tunnisteet:
Jälkiruoat
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Kanacurry
Intialainen keittiö on yksi lempikeittiöistämme, vahvat ja tuliset maut joita riisi ja naan-leipä lohduttaa.
3 broilerin filettä
1 sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia
3 tl currya
1 tl punaista currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl chilitahnaa
1 tl garam masalaa
suolaa
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1 prk tomaattipyrettä
öljyä
Hienonna sipulit, kuullota niitä sekä currya, currytahnaa, inkivääritahnaa ja chilitahnaa öljyssä kunnes sipulit pehmenevät. Leikkaa kanafileet suupalan kokoisiksi paloiksi ja lisää ne pannulle paistumaan. Lisää ruokakerma, tomaattipyre, suola ja pippuri ja anna kiehahtaa hetken. Tarkista maku. Tarjoa itämaisen riisin ja tuoreen naan-leivän kanssa.
3 broilerin filettä
1 sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia
3 tl currya
1 tl punaista currytahnaa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl chilitahnaa
1 tl garam masalaa
suolaa
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1 prk tomaattipyrettä
öljyä
Hienonna sipulit, kuullota niitä sekä currya, currytahnaa, inkivääritahnaa ja chilitahnaa öljyssä kunnes sipulit pehmenevät. Leikkaa kanafileet suupalan kokoisiksi paloiksi ja lisää ne pannulle paistumaan. Lisää ruokakerma, tomaattipyre, suola ja pippuri ja anna kiehahtaa hetken. Tarkista maku. Tarjoa itämaisen riisin ja tuoreen naan-leivän kanssa.
Tunnisteet:
Kana,
Muiden maiden makuja
Naan-leivät
Koska lähikaupasta ei saanut naan-leipää, piti se tehdä itse. Ja niin teen muuten jatkossakin.
6 naan-leipää
2 dl maitoa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 kuivahiivapussi
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
Lämmitä maito ja jogurtti. Sekoita jauhoihin kuivahiiva sekä suola ja sokeri. Lisää kuivat aineet nesteeseen voimakkaasti sekoittaen, alusta taikinaa hetken ja lisää lopuksi öljy. Anna kohota 20 minuuttia. Jaa taikina palloiksi ja taputtele taikinasta jauhotetulla pöydällä pisaran muotoisia leipiä. Paista pellillä ilman leivinpaperia 275 asteessa n. 7 minuuttia. Voitele leipien pinta paiston aika öljyllä.
6 naan-leipää
2 dl maitoa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 kuivahiivapussi
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
Lämmitä maito ja jogurtti. Sekoita jauhoihin kuivahiiva sekä suola ja sokeri. Lisää kuivat aineet nesteeseen voimakkaasti sekoittaen, alusta taikinaa hetken ja lisää lopuksi öljy. Anna kohota 20 minuuttia. Jaa taikina palloiksi ja taputtele taikinasta jauhotetulla pöydällä pisaran muotoisia leipiä. Paista pellillä ilman leivinpaperia 275 asteessa n. 7 minuuttia. Voitele leipien pinta paiston aika öljyllä.
Tunnisteet:
Leivät,
Muiden maiden makuja
Omena-kaurapannukakut
Letut, vohvelit, pannukakut: nam! Tähän ohjeeseen kun törmäsin oli se pakko laittaa heti testattavien reseptien pinoon. Jälleen tein pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen. Taikinasta tulee 14 pannukakkua ohukaispannulla paistettuna.
1 pieni omena
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus soodaa
0,5 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
2 rkl fariinisokeria
2,5 dl piimää
1 muna
2 rkl öljyä
Viipaloi omena. Sekoita kuivat aineet keskenään, märät aineet keskenään ja yhdistä ne nopeasti sekoittaen. Annostele taikinaa ohukais- tai tavalliselle paistinpannulle ja paina muutama omenasiivu pannukakun pinnalle. Paista miedolla lämmöllä molemmin puolin, liian kuumalla pannulla paistettaessa jäävät pannukakut sisältä raa'aksi. Lorauta pannukakkujen päälle hunajaa tai vaahterasiirappia. Mitä enemmän näitä söi, sitä paremmalta ne alkoivat maistua!
Tunnisteet:
Aamupalat
torstai 17. helmikuuta 2011
Suolaisia kukkia talven keskellä
Kaupungilla kierrellessäni iski kova mielihalu johonkin suolaiseen jossa olisi punajuurta ja fetajuustoa. Näitä makuja sisältäneen suolaisen kolmion tms. olen kerran eräässä kahvilassa syönyt, nyt melkein suuntasin askeleeni sinne kunnes lamppu syttyi pääni päällä: eiku, mä teen ne itse! Ja kauniita kun mitkä.. mutta hyviä!
1 ptk lehtitaikinaa
1 muna
Punajuuri-fetakukat:
80 g punajuurta
100 g fetajuustoa
1 tl Provencen mausteseosta
suolaa
pippuria
Kuutio punajuuret, murustele fetajuusto ja sekoita ne sekä mausteet kulhossa.
Pinaatti-fetakukat:
80 g pinaattia
100 g fetajuustoa
0,5 tl timjamia
suolaa
pippuria
Sulata pakastepinaatti (suosittelen valuttamaan ylimääräistä nestettä pois), murustele fetajuusto ja sekoita ne sekä mausteet kulhossa.
Sulata lehtitaikinalevyt ja kauli niitä pituussuunnassa niin että saat yhdestä levystä kolme tasakokoista neliötä, yhteensä 15. Levitä täytettä neliöiden keskelle, leikkaa kulmiin viillot niin että saat kulmat nostettua täytteen päälle. Paina kulmat kunnolla täytteeseen kiinni! Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa 15 minuuttia.
Tunnisteet:
Suolaiset leivonnaiset
tiistai 15. helmikuuta 2011
Maustetut lohkoperunat, kanaa ja dippiä
Loistavaa leffanaposteltavaa! Rosamundasta tulee ehdottomasti parhaat lohkoperunat. Broilerin fileet ostin tällä kertaa maustamattomana ja maustoin itse. Hot hot!
5 rosamunda perunaa
3 broilerin fileetä
1 prk kermaviiliä
1 pss dippimausteseosta
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
cayennepippuria
0,5 pss grillausmaustetta
öljyä tai juoksevaa margariinia
Pese perunat hyvin ja kuori halutessasi. Leikkaa perunat lohkoiksi ja laita lohkot esim. hedelmäpussiin grillausmausteen ja öljylorauksen kanssa. Heiluttele pussia niin että perunat maustuvat kauttaaltaan. Levitä leivinparin päälle ja paista 225 asteessa n. 30 minuuttia. Mausta kanafileet suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella ja cayennepippurilla. Paista pannulla kypsäksi ja leikkaa viipaleiksi. Valmista dippi sekoittamalla kermaviili ja mausteseos keskenään. Me käytimme tällä kertaa Estrellan Holiday- maustepussia.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Tomaattiset sämpylät
Olen tällä viikolla käyttänyt joululahjaani jo kolmesti; smoothie, vispipuuro ja nämä sämpylät ovat uudella vempeleellä syntyneet. Vispipuurosta tuli ah, niin ihanan kuohkeaa ja sämpylätaikinakin oli melko näpsäkkä koneella pyöräyttää. Mokomassa laitteessa vaan on niin paljon osia että puhtaanapito vie puoli päivää; josko joulupukki kuulee toiveeni ja tuopi ensi jouluna tiskikoneen!
500 g paseerattua tomaattia ja loraus vettä
50 g hiivaa
n. 8-10 dl sämpyläjauhoja
öljyä
Kaada paseerattu tomaatti mittaan ja lisää tarvittaessa vettä, nestettä tulee olla 5 dl. Lämmitä paseerattu tomaatti kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Jos teet taikinan koneella, laita kulhoon neste sekä puolet jauhoista ja laita kone rullaamaan, lisää sitten loput jauhot ja anna koneen käydä kunnes taikinan koostumus näyttää sopivalta. Lopuksi lorauta joukkoon öljyä. Kaada taikina kulhoon ja kohota hyvin. Taikinan teko onnistuu yhtä hyvin käsin, lisää jauhot nesteeseen vähitellen ja vaivaa pehmeäksi. Lisää lopuksi öljy. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota uunin lämpenemisen ajan. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Nämä sämpylät olivat hyviä ja lisäksi ihanan värisiä, pelkillä sämpyläjauhoilla leivotut ovat niin kalpeita.
500 g paseerattua tomaattia ja loraus vettä
50 g hiivaa
n. 8-10 dl sämpyläjauhoja
öljyä
Kaada paseerattu tomaatti mittaan ja lisää tarvittaessa vettä, nestettä tulee olla 5 dl. Lämmitä paseerattu tomaatti kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Jos teet taikinan koneella, laita kulhoon neste sekä puolet jauhoista ja laita kone rullaamaan, lisää sitten loput jauhot ja anna koneen käydä kunnes taikinan koostumus näyttää sopivalta. Lopuksi lorauta joukkoon öljyä. Kaada taikina kulhoon ja kohota hyvin. Taikinan teko onnistuu yhtä hyvin käsin, lisää jauhot nesteeseen vähitellen ja vaivaa pehmeäksi. Lisää lopuksi öljy. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota uunin lämpenemisen ajan. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Nämä sämpylät olivat hyviä ja lisäksi ihanan värisiä, pelkillä sämpyläjauhoilla leivotut ovat niin kalpeita.
Tunnisteet:
Sämpylät
torstai 10. helmikuuta 2011
Lohi-rieskakakku
Saimme apukokin vanhemmilta pohjoisentuliaisina ohrarieskoja ja niistäpä iltapalaa ideoimaan. Koska graavilohi ja punasipuli ovat niin siunattu kaksikko, tuli niistä rieskakakkustemme päämaut. Oikein olivat maistuvat ja täyttävät kakkuset, kiitos tuliaisista! Ohjeesta tulee kaksi rieskakakkua.
2 pss Vaasan Lapin ohrarieskasia (yht. 16 kpl)
200 g ruohosipulituorejuustoa
1 iso punasipuli
150 g graavilohta
3 tl kuivattua tilliä
Voitele kaksi rieskaa pelkällä tuorejuustolla. Leikkaa sipulista muutamia renkaita koristelua varten, hienonna loput sipulista ja sekoita se ja tilli tuorejuustoon. Voitele loput 14 rieskaa punasipuli-tuorejuustotahnalla ja levitä lohisiivut päälle. Kokoa rieskakakku ja laita pelkällä tuorejuustolla voidellut rieskaset päällimmäiseksi. Koristele punasipulirenkailla ja kuivatulla tillillä.
Tunnisteet:
Iltapalat,
Kala,
Suolaiset leivonnaiset
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Mustikkakukko ja maustettua jogurttia
Kyllähän jokaisen savolaisen miehen vaimon pitää osata mustikkakukko tehdä, siispä tuumasta toimeen. Tosi helppoa ja hyvää! Ohjeen löysin Lettupannusta, ja lähes kokonaan noudatinkin.
1 dl juoksevaa margariinia
0,85 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Täyte
1 pss pakastemustikkaa
2 rkl perunajauhoja
Sekoita juoksevaan margariiniin sokeri. Lisää ruisjauhot ja leivinjauhe, sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele 3/4 taikinasta pienehkön vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikat sekä perunajauhot ja kaada pohjan päälle. Ruistaikinan kauliminen on paremman sanan puutteessa tahmeaa sekä turhauttavaa, joten helpompi on muovata lopputaikinasta käsin lättysiä jotka asettelee mustikoiden päälle. Lopputulos peittää mustikat. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Maustettu jogurtti
2 dl maustamatotna jogurttia
3 tl vaniljasiirappia
loraus hunajaa
Ihanteellisin lisuke tuoreelle mustikkakukolle olisi varmasti vaniljajäätelö- tai kastike, mutta koska meillä sattui olemaan jääkaapissa maustamatonta jogurttia tuli mustikkaisen leivonnaisen kyytipoika siis siitä. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
1 dl juoksevaa margariinia
0,85 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Täyte
1 pss pakastemustikkaa
2 rkl perunajauhoja
Sekoita juoksevaan margariiniin sokeri. Lisää ruisjauhot ja leivinjauhe, sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele 3/4 taikinasta pienehkön vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita mustikat sekä perunajauhot ja kaada pohjan päälle. Ruistaikinan kauliminen on paremman sanan puutteessa tahmeaa sekä turhauttavaa, joten helpompi on muovata lopputaikinasta käsin lättysiä jotka asettelee mustikoiden päälle. Lopputulos peittää mustikat. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Maustettu jogurtti
2 dl maustamatotna jogurttia
3 tl vaniljasiirappia
loraus hunajaa
Ihanteellisin lisuke tuoreelle mustikkakukolle olisi varmasti vaniljajäätelö- tai kastike, mutta koska meillä sattui olemaan jääkaapissa maustamatonta jogurttia tuli mustikkaisen leivonnaisen kyytipoika siis siitä. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Tunnisteet:
Jälkiruoat,
Makeat leivonnaiset
maanantai 7. helmikuuta 2011
Kinkku-ananaspiirakka
Olihan tämä oikein hyvää näilläkin täytteillä, mutta kinkku ja ananas suorastaan itkivät sinihomejuuston perään.
Pohja
1 dl ohra- tai kaurahiutaleita
1 dl sämpylä- tai grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 tl leivinjauhetta
Täyte
300 g kinkkukuutioita
1 prk ananasta paloina
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1 dl juustoraastetta
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon vesi sekä juokseva margariini ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita keskenään kinkku, ananaspalat sekä mausteet ja kaada pohjan päälle. Kaada päälle muna-kermaseos ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.
Helppo ja kevyt suolaisen piirakan pohja.
Tunnisteet:
Suolaiset piirakat
Ruis-puolukkamuffinsit
Puolukka ja ruis houkuttelivat näiden muffinsien tekoon, ohje Yhteishyvän.
12 maistuvaa muhveloa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisleseitä tai -hiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl puolukoita
Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää sokeri ja öljy. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää kananmunaseokseen. Sekoita lopuksi varovasti jäiset puolukat joukkoon. Laita muffinsipellin syvennyksiin paperiset muffinsivuoat ja jaa taikina niihin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Currybroilerilasagne
Maukas ja täyteläinen kanaruoka (lähes kokonaan) Katariinan ohjeen mukaan.
450 g marinoituja broilerinsuikaleita
1 sipuli
ruokaöljyä
1 prk herkkusieniä
2 pussia Knorrin currykastiketta
2 dl juustoraastetta
1 sipuli
ruokaöljyä
1 prk herkkusieniä
2 pussia Knorrin currykastiketta
2 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
cayennepippuria
lasagnelevyjä
Hienonna sipuli ja paista se öljyssä broilerinsuikaleiden kanssa. Silppua herkkuseniä hieman pienemmäksi ja sekoita ne kanan joukkoon. Valmista currykastike pakkauksen ohjeen mukaan ja sulata mukaan juustoraaste. Levitä vuoan pohjalle kerros kastiketta, sen jälkeen lasagnelevyjä, kanaa ja kastiketta. Jatka näin ja jätä päällimmäiseksi kerros kastiketta. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.
lauantai 5. helmikuuta 2011
Paistettu pangasius ja kasviskvinoa
Kokeilunhalussani kokkasin kahta minulle täysin uutta raaka-ainetta. Pangasius-kalaa ja kvinoaa, quinoaa.
Pangasius eli haimonni on Aasiasta, Mekongjoesta kotoisin oleva ruokakala, jonka liha muistuttaa kuhaa tai merianturaa. Nykyään sitä kasvatetaan kalanviljelylaitoksissa Thaimaassa ja Vietnamsissa. Euroopassa pangasius myydään fileinä.
Kvinoa, quinoa on etelä-amerikkalainen ruokakasvi. Kvinoaa on viljelty Andeilla noin 5000 vuotta, se oli inkojen tärkein viljelyskasvi. Kvinoa sopii keliaakikoille, sillä se on luontaisesti gluteeniton. Kvinoan siemenet kypsyvät n. 15 minuutissa ja sitä käytetään risin tapaan. Maku on pähkinäinen, ja siinä on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa. Kvinoa sisältää paljon välttämättömiä aminohappoja, ravintokuitua sekä fosforia. Siinä on myös runsaasti rautaa ja magnesiumia. www.wikipedia.org
Currymaustettu pangasius
2 pangasiusfilettä
1 tl punaista currytahnaa
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
öljyä paistamiseen
Anna kalan sulaa. Rouhi mausteet myllystä kalan päälle ja levitä kummallekin fileelle puoli teelusikallista currytahnaa. Anna kalan maustua jääkaapissa quinoton valmistuksen ajan. Paista öljyssä n. 4-5 minuuttia molemmin puolin. Kypsä kala rakastaa sitruunamehua, jota voi lorauttaa kalan päälle.
Kasviksia + kvinoaa = quinotto
2 dl kvinoaa
4 dl vettä
0,5 punaista paprikaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
100 g herneitä
n. 10 miniluumutomaattia/kirsikkatomaattia
suolaa
mustapippuria
0,5 tl garam masalaa
chilijauhetta
paprikajauhetta
Hienonna sipulit ja paprika. Kuullota ne oliiviöljyssä ja lisää herneet sekä puoliksi leikatut miniluumutomaatit. Mausta. Huuhtele kvinoa hyvin kuumalla vedellä ennen keittämistä. Keitä kvinoaa 10-15 minuuttia kannen alla. Poiketen esim. kuskusista, kvinoa pysyy keitettynä hyvin irtonaisena. Lisää kasvikset kvinoan joukkoon ja sekoita. Kvinoa on maultaan melko mieto, jouduin lisäämään roimasti mausteita ainesten yhdistämisen jälkeen. Ainut minkä mittasin oli garam masala, muita lisäsin itselleni tyypillisellä tavalla: hyvin vapaasti.
Tunnisteet:
Kala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)